Vaalea hiuksinen boheemiopiskelija tyttö. Nuorempi kuin minä. Muutaman vuoden. Opiskeli psykologiaa. Kasvatti kotonaan kissaa ja siivosi opiskeluajan jälkeen linja-autoja. ” Mun kaveri sanoi kerran että häntä suututtaa tiskien tiskaaminen,” tyttö kertoi.” Musta tiskaaminen on kivaa, joten menin ja tiskasin kerran kaverin tiskit.” Mukava. Vein katsomaan taidenäyttelyä. Hän tuli paikalle satumaisen kauniina. Upeasti meikatut kasvot. Niin …
Se alkoi varkain viidennellä luokalla. Psykopaatti tuli pienen elämään. En tajua vieläkään, miten se tapahtui. Ainoa puolustus on, että pieni oli kärsinyt eikä enää jaksanut välittää. Hän vain antoi tapahtumien kulkea. Psykopaatti varasti kaiken ajan. Ei antanut rauhaa. Muuttui koko ajan julmemmaksi ja kierommaksi. Kouluajan kauhut eivät siis enää olleet kylliksi. Nyt myös koulun jälkeen …
Metsä. Pelto. Suo. Sukulaiset. Tädin luonna juoksin kanahaukan pesää tutkimassa. Siellä syvissä metsissä, missä kiljuva valtias piti majaansa. Isän kanssa kuljimme kuusamon metsissä ja kiikaroimme metsälammilla kaakkureita kummastellen. Miten monella retkellä olimmekaan isän kanssa. Miten paljon väsyneitä mutta onnellisia matkapäiviä olikaan. Kun äitini kuoli, matkasimme paljon. Kävimme tutkimassa muuttavia vesilintulaumoja. Ihmettelimme itäsuomen rantavesissä lintujen melua. …
Opettaja halusi puhua äitini kanssa toisella luokalla. Sain kirjoitusvirheiden takia ehdot suomesta. ”Ehkä voit mennä kesällä normaalikouluun kurssille,” äiti kertoi minulle juteltuaan opettajan kanssa. Myöhemmin kuulin, että mitään kurssia ei tulisi. ”Mitäs jos alkaisit kirjoittamaan?” äitini ehdotti sen kesän alkaessa minulle. Minä aloin kirjoittamaan. Aluksi se oli vaikeaa. Kun myöhemmin minulla todettiin lukuhäiriö, sanojen tulo …
Tennis oli nautintojani. Pyöreän pallon seuraaminen ja sen lyöminen verkon toiselle puolelle tuotti mielihyvää. En edes osaa sanoa, kuinka paljon se toi mielihyvää. Urheilua, josta nautin. Se oli se kesä, kun sain palkkapussini presidentin kanslian tililtä. Pitkä kuuma, ja ukkosen riivaama kesä. Merellä välkehtivien ukkosten myrsky hiveli silmää, kun vain ymmärsi paeta isoja painavia sadepisaroita …
Se pieni oli pihalla. Joku kaveri oli mukana. He olivat yhdessä kalliolla, siinä kerrostalon pihalla. Nurmikolla lipputangon takana räkytti sadetin. Mutta vesipisarat eivät yltäneet kalliolle asti. Oli loppukesä. Oli intiaanikesä. Se pikkuinen katseli jalkakäytävää, joka vietti ohi kahden ison koulurakennuksen. Siinä oli puinen kokonaisuus ja kivinen kokonaisuus. Kummastakin talosta tuli jättimäisen isoja olentoja laukkujen kanssa …
Hän on yliopistossa luennolla. Mukava viiksiniekka selittää edessä verkkomarkkinoinnin ihmeitä. Miten ikonin klikkaamisella voi tehdä rahaa. Luennoitsija kertoo kurssin aikana monta kertaa, että antaa opiskelijoille ennen tenttiä nähtäville kaikki mahdolliset tenttikysymykset, joista valitsee itse muutaman tenttiin. ”Jos kaikkiin niihin kysymyksiin osaatte vastata,” Luennoitsija selittää,”Niin tiedätte varmasti kurssista tarpeeksi.” Siinä neliskanttisen pöydän äärellä istuessaan muistikuvat siirtyvät …
Sanat tulevat mieleeni kulkiessani kohti kauppaa. Ne ovat askelten ääniä. Omien askelieni. Ilma on kosteaa, vaikka on keskitalvi. Viime vuonna tähän aikaan maa oli lumen saartama. Metsässä hukkui lumen alle. Nyt metsässä saattoi rämpiä kuin kesällä, paitsi ei ollut hyttysiä! Metsä ilman hyttysiä on paratiisi. Mutta metsä ilman lintuja ja elämää on tylsä paikka. Ei …
Verkon pimeydessä kuljen varjona. Olen tekstiä ja sanoja. Olen lauseita ja mietelmiä. Olen suuri mysteeri. Hiivin blogien meressä ja luen ihmiskohtaloita. Kuljen keskustelusivuilla kirjoittamassa mielipiteitäni. Pysähdyn toviksi realiaikaisissa keskusteluissa puhumaan ihmisten kanssa, joista joistakin on tullut ystäviäni. Tunnen heidät, tiedän mitä heidän elämässään tapahtuu ja tiedän miten he voivat. Kasvokirjoissa en liiku kuvana. Viittaamiset eivät …
Talvi oli viikonloppuisin pimeä. Lunta oli paljon. Iso kartano rakennus peltojen ja metsän siimeksessä oli hiljainen. Kun talolle tuli, niin piti ohittaa tilkkutäkkikoulu. Talo oli kuin isoista värikkäistä paloista koottu ja kokoon ommeltu. Se huvitti aina. Noina viikonloppuina harmaan siniset silmät olivat maailman kaunein asia. Niiden lumossa saattoi elää ja tanssia. Myöhemmin niiden varjossa saattoi …
Genevejärven rannalla oli ukkosmyrsky. Pilvet järven yläpuolella olivat mielettömän synkkiä ja vesi oli vaahtopäillä. Pelastusalus hyppi korkeissa aalloissa hakemaan keskellä järveä melovaa kanottia pois. Seison kaupungin rannan kivetyksellä ja katsoin näytelmää. Kohta sataisi. ” Mennää pois,” sanoi mukanai oleva ystävä. Järven ympärillä kohosivat alpit. Niiden majesteettisten huippujen levossa oli tämä pieni talojen kokoelma, geneve. Terveyssisar …
Parasta maailmassa? Oma tekoinen leipä! Hiivaa ja jauhoja ja vettä. Hiivaa 25 g. Jauhoja 900 g vettä noin 6 dl. Siinä se on ihana resepti, jota muuntamalla saa maailman parasta leipää. Puulämmitteinen leivinuuni taikoo siitä herkkua. Se maistuu suussa paremmalta kuin kauppojen herkut. Olen ylpeä. Kauan sitten – kun maailma oli vielä nuori – tämä …
Minulla oli hienot henkselit. Ne pitivät äidin tekemiä housuja ylhäällä, ja minä pidin hekseleistäni. Ne olivat värikkäät. Se alkoi pian kouluvuoden alkamisen jälkeen. ” Että henkselit o naurettavia,” kuulin käytävällä. Naurua. Luokassa joku asettui istumaan taakseni. ” Kato näillä voi tehdä näin,” nauroi ilkeä ääni takanani. Äänen kantaja tarttui henkseleihini ja veti niitä. Ne läimäyttivät …
Lumi on pienen pieniä hitusia. Kuin sumu olisi jäätynyt ilmassa ja muuttunut lumeksi. Seison järven rannalla ja katson ohutta kimaltavaa jäälevyä, jonka päälle hituset tippuvat. Takanani on halkoja, minun halkojani; niitä halkoja, joita on tullut metsästä kaadetuista puista. Synnyin meren rannalla, kaukana tästä paikasta. Kävelin kylminä talvipäivinä kotikaupunkini satamassa katsomassa, miten taivas värjääntyi oransiksi. Lapsena, …
Merkinnät RSS-syötteenä