kuvia sanoilla

En kovinkaan usein sano poliittisia mielipiteitä. En varsinkaan tällä blogilla. Mutta minullakin on mielipiteitä. Ei kovin suuria – sellaisia pienen ihmisen minimaalisia sanan heittoja. Joten heitän tähän muutaman sanan. Ihan ajateltavaksi. Koska suurin osa politiikoista on enemmän populisteja kuin antipopulisteja ja haluavat väittää tosia populisteiksi, en erikoisesti ole taipuvainen mihinkään poliittiseen linjaan. Nykyisessä poliittisessa systeemissä …

Ruoho oli tumman vihreää. Se tuoksui mullalle. Ruoho oli tiivistä ja matalaa. Ruohoa koskettaessa pinta oli kuin samettia. Ei kuitenkaan samettia, sillä saatoin koskettaa. Tuntui hyvältä. Tuo kosketus. Aurinko. Se ei paistanut korkealta, vaan oli ilta lähellä. Valo valaisi taloa kauniisti, jonka nurmikko erotti jalkakäytävästä. Talo oli kaunis graniittinen omakotitalo. Valkoinen kiven väri säihkyi auringon …

”Mitä ajattelit tehdä tämän kaiken jälkeen,” pieni velmun näköinen poika kysyi. Kysymyksiä oli ajelehtinut ilmassa paljon. Velmu tyyppi oli puhuja miehiä. Niitä jotka huolehtivat aina keskustelun etenemisistä sanoin. Se nuori sanoi yrittävänsä yliopistoon. ” Siksi siull on se biologian kirja, jota luet iltaisin,” velmu totesi. Tai ainakin yritän, oli se nuori mutissut. ” Mie en …

Talvinen ilta. Ei suomessa. Norjassa. Eräässä televisiohuoneessa. Kiva tila. Isot kaksikulmasohva, sellainen joka seisoo ison television edessä; kaksi kulmaa kääntyy kohti televisiota. Kivoja tyynyjä. Harmahtavia kaikki, niin tyynyt kuin sohvakin. Lattia oli jonkinlaista levyä, ehkä parkettia. Ja tietenkin. Television vasemmalla puolella oli äänentoistoa varten hienoa varustusta, joka täydentyi suurilla kaiuttimilla. Jumalainen huone ja niin puhdas. …

Se pieni oli puhunut asiasta paljon. Se pieni toi kirjastoautosta kirjan, läpykän, jossa oli niiden kuvia. Värikkäitä. Kauniita. Pieniä. Ja täysin riippuvaisia vedestä. Akvaariokaloja. Isä innostui toisinaan sen pienen ideoista, jos niissä oli haastavaa näpertelyä. Hitsipuikot toimimaan töiden jälkeen työpaikalla. Sinistä liekkiä ja isän magia loi kehikon. Näin ainakin se pieni kuvitteli monta kerta tapahtuneen. …

Se oli musta laite. Pehmeät naksuvat painikkeet. Jokaisessa painikkeessa oli tekstiä, komentokäskyjä, joita saattoi kirjoittaa ruudulle. Muovin ja kumin tuoksu. Mutta kirjoittamisen kosketus oli kevyt. Kumi maistui sormille. Se oli kevyt. Näyttönä oli televisio, joka vähän häiritsi isää. Mutta pieni poika sai tutustua ihmeeseen rauhassa. Ja pieni todella tutkikin laitteen ihmeitä. Ohjekirjassa oli paljon pieniä …

Äidin kuoleman jälkeen se pieni alkoi saada rahaa vakuutusyhtiöltä. Se oli huimaa. Omaa rahaa! Pieni määrä joka kuukausi, jota saattoi hyödyntää johonkin pieneen asiaa. Kaikki kaverit olivat aina saaneet viikkorahaa, mutta se pieni sai vasta nyt rahaa. Ikävää, että se oli äidin lahja kuoleman jälkeen. Joten sitä piti kunnioittaa. Joka kuukausi se pieni säästi pienen …

Toimittajat radiossa puhuivat hernekeitosta. Oli ratissa ja ohjasin autoa. Oli rauhoittavaa kuunnella työmatkalla jonni joutavaa höpötystä. ” Kyllä varmasti löytyy samanlaisia ihmisiä kuin minä – eivät kaikki voi pitää hernekeitosta,” naisjuontaja selitti. ” Hernekeitto on kansallisruoka suomessa, siitä pitävät kaikki,” selitti miesjuontaja. Käytiin väittelyä asiasta, johon liittyi suuri joukko kuuntelijoita viesteillään. Kaikki kehuivat hernekeittoa. Minä …

Armeijan harmaissa. Matkalla kohti ilmoittautumista varuskuntaan. Bussi oli täysi. Mikä oli rasittavampaa kuin hiljaa jolkutteleva bussi, jossa kuljettaja piti päällä kamalaa radiokanavaa kovalla äänellä ja kaikki penkit olivat tupaten täynnä. Vieressä istui vähän pyöreä pitkä hiuksinen vaaleaverikkö. Nätit kasvot. Tuli juttua. Ihan vaan kysyin vaaleaveriköltä jotain. Hän oli töissä huoltoasemalla. ”Pidän välivuotta”, hän kertoi,” Ehkä …

Ilmassa oli kloorin hajua. Katossa oli keinotekoiset valot. Tämä oli uutta uudempi uimahalli kaupungin toisella laidalla. Tänne vei se bussi, joka otti matkustajat kyytiin kodin läheiseltä pysäkiltä. Mutta tänne tuli koulun tilaama bussi tällaisina päivinä. Sitä pientä pelotti. Vesi oli pelottavaa. Kaikki muut luokalla osasivat uida, mutta se pikkuinen ei osannut. Taas yksi asia, josta …

Afrikan taivaan alla. Olimme saapuneet rannalle, lähelle mosambiikin saarta, kuorma-auton kanssa. Kuorma-auto oli virallinen kuljetusmenetelmä. Ei näillä main sanaa linja-auto tunnettu samalla tavalla kuin pohjoisen urilla. Jopa viralliset linja-autoreiteillä kulki vain kuorma-autoja – luksusta oli jos lavan päällä oli katos. Rannalle olivat tulleet lapset ja vanhemmat ja koulun työntekijöitä. Meitä oli paljon. Mutta tämä kuvaus …

Havaitsen ilmiön itsessäni. Sitä kutsutaan masennukseksi. Sellainen turhuuden tunne, joka iskee silloin tällöin, kun suututtaa ettei pääse tekemään sitä tai tätä. Olisin halunut lähteä jonnekin. Olisin halunnut päiväällä jonkin kohteen, jonne kulkea. Mutta pakkanen oli pistävää ja tuuli ilkeää, joten kävelemäänkään en voinut lähteä. Kuntosalille? Ei viistinyt. Turhauttava olo. Olisi halunut puhua jonkun kanssa. Vapauttaa …

Tähdet. Ei se pohjoinen tähtitaivas, vaan se loistava linnunradan riemu, joka välkkyy eteläisellä pallonpuoliskolla; se teki minusta aikuisen. En tullut aikuiseksi saamalla ylioppilastodistuksen käteeni. En tullut aikuiseksi käymällä armeijan. En tullut aikuiseksi ensimmäisissä työpaikoissani. En tullut aikuiseksi perustetuani yrityksen opittuani ensin viherrakentamisen jalon taidon. Tulin aikuiseksi vasta nähtyäni etelänristin loisteen. Tulin aikuiseksi ymmärrettyäni, miten menneet …

Se oli koulupainajaisen oudoin tapahtuma. Se alkoi kevätpäivänä. Kevättalven lopulla varmaan. Tai sitten alku kesällä. Sen pikkuisen elämä on suurilta osin peittynyt jo muistojen usvan verhoon. ”Meillä on valitaan tänä keväänä hymypoika ja tyttö,” kertoi opettaja sinä päivänä. Opettaja selitti, mitä asia tarkoitti. ” Teillä kaikilla on ääni oikeus. Kaikilla täällä koulussa on äänioikeus.” Niinpä …