kuvia sanoilla

Siellä todella kaukana. Kun taivalletaan muistojen huoneiden äärilaidoille. Aika oli kolmatta ja neljättä kouluvuotta. Se oli silloin, kun minulla oli koulun ulkopuolella kavereita, jotka koulussa eivät koskaan tunnustautuneet ystävikseni. Kolmi kolmen H: jengi – minä ja kaksi muuta. Oli Pelejä – muita kuin se kolmenkymmenkahden nappulan lauta peli kaksivärisellä ruudukolla. Oli Juttelua – siellä ja …

Jymmmmm….. Jymmmmm….. Olen kaivamassa muistoja. Siirrän asioita syvemmällä olevien päältä. Ne jymisevät pyörillä sivuun suuren salin toiselle puolelle. Niiden alla on asioita, joita en ole hetkeen miettinyt. Kuvia päätöksistä. Erityisesti se vuosi tilkkutäkkikoulun takana. Se tuntuu painostavan minua enemmän kuin sen pienen elämä. Jymmmm…. Jymmmm…. Ahdistusta. Menetettyjä asioita. Totuuksia elämästä. Olin ollut niin naivi ennen …

Kasvot televisiossa. Suuri muutos, se joka puhutti niin monia, oli tuonut kasvot kaikkien silmille. Se tuttu aikojen takaa puhui toimittajalle. Moneen otteeseen. Mieleeni nousee muistikuva. Olemme liftaamassa pois armeijasta. Rekka otti meidät kyytiinsä ja se puhui kuskille. Sillä oli puheentaito, joka minulta puuttui. Minäkin sanoin jossain vaiheessa. ”Mitä sulla on kyydissä?” Se tuttu puristaa päätään. …

Hevonen loikkaa sotilaiden yli. Lähetti iskee viistosti. Kuningatar hallitsee lautaa. Torni turvaa kuningasta. Se On Shakki! Kuningasten peli, jonka säännöt se pieni oppi joskus silloin, kun oli pienen pieni. Isä pelasi sitä veljen kanssa. Isä pelasi sitä sen pienen kanssa. Niin monia pelejä on maailmassa, jotka ovat tuoneet hyvän mielen, mutta niin moniin piireihin, joihin …

Kirjoitan tumman ruskeassa huoneessa. Tumman ruskea pöytä. Tumman ruskeat kirjahyllyt. Musta videotykki ja elokuvia, elokuvia ja elokuvia. Katson ikkunasta ulos. Siellä on talvi, joka näyttää kesältä. Hieman lunta. Näöksi. Sille pienelle äiti aina kertoi, miten paljon oli ollut lunta syntymävuosinaan. Niitokset olivat olleet korkeat kuin pieni auto. Niihin oli upponut. Se pieni oli nauttinut lumesta. …

Kerran olin pikku lätäkön reunalla Psykon kanssa. Se oli sellainen pikkuruinen lampi, joka syntyi aina keväällä eräälle tyhjälle tontille. Psyko halusi testailla, miten kivet pomppivat veden pinnalla. Hän halusi olla parempi kiven heittäjä kuin minä. Kivi iskeytyi yllättävästi jalkaani. Se sattui. Tuskin pystyin kävelemään. ”Älä yhtään viitsi,” Psyko sanoi, ” Liikkeelle siitä. Nyt pitää liikkua …

Vaalea hiuksinen boheemiopiskelija tyttö. Nuorempi kuin minä. Muutaman vuoden. Opiskeli psykologiaa. Kasvatti kotonaan kissaa ja siivosi opiskeluajan jälkeen linja-autoja. ” Mun kaveri sanoi kerran että häntä suututtaa tiskien tiskaaminen,” tyttö kertoi.” Musta tiskaaminen on kivaa, joten menin ja tiskasin kerran kaverin tiskit.” Mukava. Vein katsomaan taidenäyttelyä. Hän tuli paikalle satumaisen kauniina. Upeasti meikatut kasvot. Niin …

Se alkoi varkain viidennellä luokalla. Psykopaatti tuli pienen elämään. En tajua vieläkään, miten se tapahtui. Ainoa puolustus on, että pieni oli kärsinyt eikä enää jaksanut välittää. Hän vain antoi tapahtumien kulkea. Psykopaatti varasti kaiken ajan. Ei antanut rauhaa. Muuttui koko ajan julmemmaksi ja kierommaksi. Kouluajan kauhut eivät siis enää olleet kylliksi. Nyt myös koulun jälkeen …

Metsä. Pelto. Suo. Sukulaiset. Tädin luonna juoksin kanahaukan pesää tutkimassa. Siellä syvissä metsissä, missä kiljuva valtias piti majaansa. Isän kanssa kuljimme kuusamon metsissä ja kiikaroimme metsälammilla kaakkureita kummastellen. Miten monella retkellä olimmekaan isän kanssa. Miten paljon väsyneitä mutta onnellisia matkapäiviä olikaan. Kun äitini kuoli, matkasimme paljon. Kävimme tutkimassa muuttavia vesilintulaumoja. Ihmettelimme itäsuomen rantavesissä lintujen melua. …

Opettaja halusi puhua äitini kanssa toisella luokalla. Sain kirjoitusvirheiden takia ehdot suomesta. ”Ehkä voit mennä kesällä normaalikouluun kurssille,” äiti kertoi minulle juteltuaan opettajan kanssa. Myöhemmin kuulin, että mitään kurssia ei tulisi. ”Mitäs jos alkaisit kirjoittamaan?” äitini ehdotti sen kesän alkaessa minulle. Minä aloin kirjoittamaan. Aluksi se oli vaikeaa. Kun myöhemmin minulla todettiin lukuhäiriö, sanojen tulo …

Tennis oli nautintojani. Pyöreän pallon seuraaminen ja sen lyöminen verkon toiselle puolelle tuotti mielihyvää. En edes osaa sanoa, kuinka paljon se toi mielihyvää. Urheilua, josta nautin. Se oli se kesä, kun sain palkkapussini presidentin kanslian tililtä. Pitkä kuuma, ja ukkosen riivaama kesä. Merellä välkehtivien ukkosten myrsky hiveli silmää, kun vain ymmärsi paeta isoja painavia sadepisaroita …

Se pieni oli pihalla. Joku kaveri oli mukana. He olivat yhdessä kalliolla, siinä kerrostalon pihalla. Nurmikolla lipputangon takana räkytti sadetin. Mutta vesipisarat eivät yltäneet kalliolle asti. Oli loppukesä. Oli intiaanikesä. Se pikkuinen katseli jalkakäytävää, joka vietti ohi kahden ison koulurakennuksen. Siinä oli puinen kokonaisuus ja kivinen kokonaisuus. Kummastakin talosta tuli jättimäisen isoja olentoja laukkujen kanssa …

Hän on yliopistossa luennolla. Mukava viiksiniekka selittää edessä verkkomarkkinoinnin ihmeitä. Miten ikonin klikkaamisella voi tehdä rahaa. Luennoitsija kertoo kurssin aikana monta kertaa, että antaa opiskelijoille ennen tenttiä nähtäville kaikki mahdolliset tenttikysymykset, joista valitsee itse muutaman tenttiin. ”Jos kaikkiin niihin kysymyksiin osaatte vastata,” Luennoitsija selittää,”Niin tiedätte varmasti kurssista tarpeeksi.” Siinä neliskanttisen pöydän äärellä istuessaan muistikuvat siirtyvät …

Sanat tulevat mieleeni kulkiessani kohti kauppaa. Ne ovat askelten ääniä. Omien askelieni. Ilma on kosteaa, vaikka on keskitalvi. Viime vuonna tähän aikaan maa oli lumen saartama. Metsässä hukkui lumen alle. Nyt metsässä saattoi rämpiä kuin kesällä, paitsi ei ollut hyttysiä! Metsä ilman hyttysiä on paratiisi. Mutta metsä ilman lintuja ja elämää on tylsä paikka. Ei …