kuvia sanoilla

Yläasteen rehtorin huone oli suuri tilava sali – kunniotettava huone. Rehtorin pöydän edessä oli tuoli. Ei yhtä upea nahkatuoli kuin rehtorilla, mutta sellainen ihan istuttava.Seinillä oli kookkaat kirjahyllyt. Vaalean ruskeita. Kalliin näköisiä. Hyllyillä oli kirjoja. Seinillä oli jokunen taulu. Huoneen yleissävy oli vaalean ruskea ja sitä pehmensi kauniisti rehtorin takana olevasta seinän kokoisesta ikkunasta paistava …

Lukioaikoina se nuori unelmoi suuresta mahtavasta yliopistosta. Hän halusi olla biologi. Hän halusi tutkia maailman ihmeitä. Hän halusi pelastaa eläinkunnan kaikelta julmuudelta, joita ihmiset harrastivat. Unelma vei sitä nuorta eteenpäin. Hän ei uskonut unelman koskaan toteutuvan. Vuosia, ikuisuus myöhemmin seison pienessä nuhjuisessa työhuojeessa, joka on tupaten täynnä papereita ja arkistokaappeja ja kaiken keskelle on saatu …

Sen pienen herätessä aamulla kaikki oli vielä kuten ennen. Äiti nukkui. Se oli hyvä asia, sillä äidillä oli ollut pitkään uni ongelmia. Ja hän oli sairastanut. Äidin sairaus oli raskasta. Piti mennä kouluun. Pelotti. Niin teki jokainen aamu. Ylä-aste oli paljon pelottavampi ja yksinäisempi paikka kuin ne vuodet ala-asteella. Positiivista. Vuosia ei enää ollut kuin …

Autolla liikenteessä. Hiljainen aamu. Vain yksi auto edessä, joka ajaa hitaasti. Tuntuu kuin se etsisi jotain. Edessä on risteys. Sekä ennen risteyttä ja risteyksen jälkeen on liikenne valot. Ajamme peräkkäin risteykseen. Edellä ajava ajaa hiljaa. Sitten keskellä risteystä valot muttuvat. Edellä ajava jarruttaa ja jää seisomaan niiden taaimmaisten valojen kohdalle odottamaan punaisen vaihtumista. Mitä ihmettä? …

Se pikkuinen piti valoleikistä. Leikin säännöt olivat yksinkertaiset. Piti olla pimeää. Mitä pimeämpää, sitä parempi. Kaikilla piti olla taskulamput. Yksi piiloutui korttelin alueelle, mielummin pimeiden puurivitalokokonaisuuksien labyriittimaisille pihoille. Kaikki muut etsivät sitä yhtä. Mutta ajan saatossa kiinniottamisesta tuli vaikeaa. Ei enää riittänyt että näki. Kerran se pieni kohtasi takaa-ajettavan eräällä kapealla talojen välisellä käytävällä. Kiinniotettava …

Ilmatieteenlaitos harkitsee talven peruttamista. Otsikko iskee silmiini iltasanomissa. Insituutio on siis päättämässä, mitä tehdä. Viitsitäänkö enää lainkaan ennustella talvisia lukemia mittareihin vai heitetäänkö koko juttu saman tien kesään. Ensi viikolla odottettavissa. Puihin tulee lehdet. Muuttolinnut palaavat maleksimaan puiden latvoihin ihmisiä tarkkailemaan. Kärpäset heräävät. Hyttyset virkistäytyvät ja lähtevät keräämään verta. Nämä ovat ensi viikon tiedotteet. Ensi …

Täytyy kävellä näin. Pieni lapsi sinisissä housuissaan marssii. Täytyy kävellä näin. Se heiluu. Katsoo suurin silmin mainosta, joka seisoo keskellä juna-aseman odotustilaa. Kurkkaa pienen tasanteen alle. Täytyy kävellä näin. Tepsuttaa lyhyin askelin suu täynnä hymyä. Pitkän huiskea äiti katselee ympärilleen. Hän on mainospylvään takana. Ei heti näe lastaan. Sitten pienokaisen punainen pipo kurkkaa pylvään takaa. …

Valokuva. Minun ottamani. Siinä on luminen liikennemerkki – kieletty ajosuunta, johon nojaa pyörä. Takana on polku, joka katoaa metsän varjoihin. Se naapurikämpän poika nauraa kuvalle. ”Tämä on ihan mainio,” hän sanoo. ” Tuo pyörä.” Poika nauraa kuollakseen. Katson kuvaa. Muistan kun otin sen. Epäilen että itsessäni on jotain vikaa, sillä kuva ei ole mielestäni erikoinen. …

Tilkkutäkkikoulun takana tapasin tyypin, jonka nimi on joillekin tuttu. Tosin näin vuosien jälkeen ehkä ei enää niin tuttu. Hän on jäänyt muistoihin. Tyyppi jutusteli kanssani siinä piharaitilla saapuessaan; niiden korkeiden koivujen kupeessa; siihän hiekalla kartanon pääoven edessä. ”… Onko täällä jotain aikoja, jolloin pitää ilmestyä kämpille. Jos on jossain ja sattuu nimittäin käymään flaksi?” Hymyilin. …

Sumua ja usvaa. Satoi vettäkin. Ilma saattoi olla aurinkoinen sää paikallisella mittapuulla. Se oli Doverin linna, kuuluisien kalkkikivirantojen lähellä. Ei mikään ihmeellinen paikka. Pieni turistirysä, jonka pihalle oli tehty keskiaikainen näytös. Olin ainoa ystäväni kanssa matkalla junalla – sitä kutsuttiin Interrailaamiseksi. Istumista ikävillä penkeillä, nälkää, uusia maisemia ja kinastelua, minne mennään seuraavaksi. Se oli näytös. …

Uteliaisuus kohoaa silmänurkkien takaa ylös. Uteliaisuus on melkoinen veijari. Se yrittää selvittää salaisuuksia. Se yrittää ymmärtää asioita. Se imee itseensä salaisuuksia. Kertokaa minulle salaisuus. Luitko juuri sinä tämän tekstin. Sano HEP! kommenttiin, jos niin teit. Jos olet verkkobotti, niin voit myös sanoa ROB!, jos osaat. Jos olet NSA:n vakoiluohjelma, sano vai Secret! – tiedän silloin, …

Teen Tunnustuksen. Kyllä. Täällä verkon pimeydessä, jossa vain mekaaniset koneet lukevat viestejäni ja etsivät niistä viitteitä mainonnalle. Täällä pimeydessä ja hiljaisuudessa voin tehdä tunnustuksen. Kirjoitin Silmille kirjeen kauan sitten. Se oli hyvä kirje. Muistan vain hämärästi tekstin, mutta tiedän rakenteen olleen täydellinen. Täydellisyyteen on hyvä uskoa! Koko kirje oli pelkkää valetta. Ei ihan täysin. Raamit …

Pöytiä oli monia riveissä. Kaikilla niillä oli nappuloita. Kaikkien pöytien vierellä oli kello, joka hakkasi: tiktaktiktak Kellon punainen nuoli oli odottamassa, että joltakulta loppui aika. Se oli ahnas tuomari, joka määräsi voitosta. Kierros oli ohi. Voittaja ja häviäjät olivat selvinneet. Istuin sivummalla ja olin heikkona. Kello oli jo paljon. Se pitkä kaveri sanoi jotain; se …

Olin tunteiden huumassa. Ajattelin vain silmiä. Tunnista toiseen. Olin kokenut ilmiötä ihastuminen, mutta tämä oli paljon enemmän. Tällä ilmiöllä oli pelottava nimi. Rakastuminen. Miten saatoin olla hänen kanssaan enemmän aikaa. Istuin siinä pieneessä makuhuoneessani ja mietin pöydän äärellä nimeä. Kirjoitin kirjoituskoneella tekstiä itselleni, mutta mieleni oli levoton. Tämä päättyy vain surkeasti tiesin. Tämä on sellaista …