kuvia sanoilla

Lukeminen.
Lukeminen oli aina ollut nautinnollista puuhaa. Kertomukset, joiden mielikuvitus oli lennokasta mielyttivät kovasti.
Se pikkuinen ei koskaan tuntenut väsymystä lukiessaan.
Hän imi sanojen laulua. Luki ihmeistä, joita vain mielikuvitus saattoi paperille loihtia; ihmeistä, jotka olivat kirjoittajansa sielun tuotetta, mutta niin kauniita; tapahtumista, joihin olisi itse halunut upota; jännittävistä paikoista, joissa olisi itse halunut käydä.

Voi kunpa olisin sankari, se pikkuinen mietti kirjoja lukiessaan. Viisas sankari, jolla olisi paljon kivoja ystäviä – sellaisia kirjoissa oli aina.

Joskus kirjan lukeminen vain tyssäsi.
Ei vaikka kuinka yritti, niin ei vaan viitsinyt jatkaa.
Ne olivat huonompia päiviä.
Joku kaveri sanoi:” Ei ihminen jaksa lukea kirjoja joista ei pidä. Sinä et vain pidä siitä kirjasta. Jatka jollakin toisella.”
Se pikkuinen oli itsepäinen. Yritti kuitenkin aina lukea kirjan loppuun.
Ei halunut tunnustaa ystävän olleen oikeassa.
Ei halua tehdä sitä vieläkään!

Nuorella oli toisenlaisia ongelmia.
Silmät väsyivät.
Se nuori ei tunnustanut kenellekään – tai kenelle se olisi voinut edes tunnustaa; hän ei vain jaksanut lukea pitkään.

Paitsi jos oikein innostui.
Oli kirjoja, jotka hän vain luki loppuun yhtä jaksoisesti täysin tarinaan uppoutuneena. Niistä kirjoista tuli samanlainen hyvä mieli, joka oli vallannut myös sen pienen.

Se pieni oli juossut kirjastoissa. Kaivanut hyllyiltä esiin yhä uusia kirjoja; vienyt kotiin kirjakasoja ja lukenut niitä; lukenut niitä pitkinä viikonloppuina, kun olisi pitänyt katsoa läksyjä; lukenut niitä kesäkuukausina, kun sai olla rauhassa kaikelta pahalta. Kun pikkuinen ei lukenut, hän naputteli kirjoituskoneella.
Aluksi sillä mustalla, joka hajosi – ja myöhemmin sillä valkealla, jonka mustekela aina kului loppuun turhan nopeaan.

Se nuori ei enää kantanut kirjakasoja kotiin.
Jonkun kirjan silloin tällöin.
Ja se nuori alkoi myös unohtamaan kirjoja; lukemien kesti liian kauan ja palautuspäivä tuli eteen yllättävän nopeasti.
Sellaista sille pikkuiselle ei koskaan tapahtunut.
Se nuori ei vain pystynyt lukemaan enää samalla tavalla.
Palautusmaksut harmittivat sitä nuorta.

Joten ratkaisuna oli kirjojen ostaminen. Omasta kirjasta ei tarvinnut maksaa sakkoja ja sitä saattoi lukea mielin määrin.

Kirjakauppa.
Kirjakaupassa saattoi katsella kirjojen taustoja. Ottaa kirjan käteensä ja selailla sitä. Kirjakauppa oli täynnä kirjailijoiden ajatuksia, joiden huminan saattoi aistia sulkiessaan silmänsä hyllyjen välissä. Uusia ajatuksia.
Ei samanlaisia joita oli kirjastossa.
Aivan uusia ajatuksia, uusille papereille kirjoitettuna. Kulumattomia. Kukaan ei ollut vielä käännellyt uusien kirjojen sivuja.

Kirjoittaminen.

Kirjoittaminen ei pysähtynyt koskaan, mutta piirtäminen tunki jalkaansa oven läpi kovasti. Hiljaisina ja yksinäisinä iltoina se nuori piirsti paljon ja maalasi.
Kerran eräässä oppilaitoksessa se nuori teki maalauksen toiselle opiskelijalle.
Se nuori täytti oppilaitoksen käytävät tärpätin tuoksulla.
Se nuori oli innoissaan maalauksesta.
Siitä tuli kaunis auringon lasku.

Kämppäkaveri sanoi:” Mua ei tinnerin haju haittaa. Kannatan kaikkia päihteitä.”

Toteamus huvitti sitä nuorta.

Siitä on vuosia.
Se nuori mietti myöhemmin paljon maalausta. Toivottavasti se kuivasi kunnolla. Toivottavasti se ei kuivatessaan mennyt pilalle.
Toiveita on monia.

Niin kirjoittaminen ei kuole koskaan.
Jossain vaiheessa se nuori kirjoitti kirjeitä.
Oli kirjeenvaihtokavereita.
Oli paljon mielipiteitä.
Opetti suomen kieltä jollekin kanadalaiselle, jonka kanssa pelasi kirjeshakkia.
Se oli mukavaa.
Pitkissä kirjeissä ihmiset kertoivat kohtaloitaan; mutta monet kirjeet olivat kovasti samankaltaisia luetteloita; kunnes kirjeiden aika kuoli.
Kirjeen kuolema oli surullista.

Kirjeen kuolema toi mukanaan lisää väsymystä

Kaikkea kivaa jaksaa aikansa.
Lopulta voimat taas palavat loppuun ja uuvahtaa penkille.
Elämä on sellaista.
Pattereiden ylikäyttöä toisinaan.

On väsyttävä ilta.
Uni maistoi yöllä huonosti.
Pohdin kaikkia elämän ongelmia.
Kohta on kuitenkin kevät.
Kevät antaa aina voimia.
Uskon niin.
Joskus sanojen syöttö on raskaampaa kuin muina päivinä, mutta onneksi tällä blogilla ei ole sääntöjä.
On vain sanoja.
On vain ajatuksia.
On vain jotain.