kuvia sanoilla

Se nuori perusti yrityksen.
Se oli jännää aikaa.
Piti miettiä mainontaa.
Piti miettiä mistä saa asiakkaita.

Se nuori päätti etsiä itselleen kumppania.
Laittoi ilmoituksen lehteen ja alkoi katsomaan keitä löytyi.
Tarjokkaita oli.
Muutamia, jotka kiinnostuivat.
Ja sitten oli yksi nuori nainen, joka tuli käymään sen nuoren luona. Oli kiinnostunut olla myös yrittäjä.
Valehteli.
Halusikin vain päästä töihin.
” Jos kerran töitä on, niin eikö tämä olisi ihan sama asia,” ilmoitti sille nuorella, kun tämä sanoi, että ei nyt ollut hakemassa työntekijää.
” Ei se nyt ole ihan sama asia,” se nuori ilmoitti.
Naisella oli sisua.
Kävellä työn perässä sen nuoren tykö ja haluta itselleen palkkahommia.
Ei se nuori vielä ketään voinut palkata.
Ei se toiminut niin.
Tässä vaiheessa.
” Isä ja äiti olivat yrittäjiä. Tiedän kyllä millaista on olla yrittäjä ja en oikein ole siihen valmis,” nainen selitti.
” No en nyt ole etsimässä työntekijää kuitenkaan,” se nuori toisti ja ihmetteli, miksi nainen oli astellut luokse, jos kerran tiesi, millaista on yrittäjän elämä.

Pettyneenä lähti.
Sille nuorelle tuli sääli.
Näki kerran torilla ohimennen. Ei sanonut päivää. Tyttö huomasi, eikä hänkään moikannut.
Hymyili.

Uskoo että likalla oli tulevaisuutta.
Sillä nuorella oli kuitenkin toisellainen tulevaisuus edessä.
Ei sitäkään lopulta yrityshommat kiinnostaneet.
Veivät liikaa aikaa elämästä.
Se nuori nainen oli oikeassa.
Kun tekee palkkatöitä, ei ota riskiä ja tienaa hyvin leipänsä. Suuret rahat ovat kiven takana, ja niiden eteen täytyy tehdä tekoja, joista se nuori ei pitänyt.
Viisas ratkaisu.
Yksityisyrittäminen ei ole kaikki kaikessa.
Itsenäistä, mutta raskasta.
Varsinkin jos tekee viherrakennushommia.

Ne ajat ovat kaukana.
Ne hommat ovat enää muisto.
Mutta muistoja on kiva katsella jälkeenpäin.
Ainakin muistelijasta.