Outoa miten erillä tavalla voi suhtautua tervehtimiseen erillaisissa tilanteissa.
Pohjolassa, norjassa:
Islantilainen tyttö kysyy joka aamu mennessäni aamiaiselle, mitä minulle kuuluu ja miten voin.
Minua jotenkin suututtaa koko asia.
Tuntuu teennäiseltä, koska tuskin tunnen tyttöä.
Afriikka.
Aurinko porottaa pienen tien yläpuolella.
Edessä päin on tulossa vastaan paikallinen mies, jonka perässä kauempan tulee vaimo, jolla on kauniit vaatteet ja runsaasti kantamusta mukana. Ikään kuin muuli.
Mies pysähtyy luonani.
En ole koskaan nähnyt häntä.
” Hyvää päivää, ” hän sanoo portugaliaksi, ” Miten voit?”
” Kiito hyvin,” vastaan samalla kielellä. ” Miten sinä voit.”
” En kovin hyvin,” hän vastaa ja kertoo ongelmia joita hänellä on ollut.
Puristelemme molemmat tovin päitä ja sitten jatkamme matkaamme.
Vaimo pysähtyi katsomaan puhettamme etäämpänä ja seurasi sitten miestään tämän jatkaessa matkaa.
Tuli hyvä tunne.
Ei teennäinen.
Tuntematon ihminen oli pysähtynyt luokseni.
Olin ollut osa paikallista kulttuuria.
Miten muka nuo kaksi tervehdystä olivat erilaisia?
Miksi suhtauduin niihin erillä tavalla?
Merkinnät RSS-syötteenä