kuvia sanoilla

Muistoja ajoista liitettynä tarinaan…

Tyttö rannalla

Hän istui usein rantaportailla, siinä missä Aurajoen pinnasta tuli auringon heijasteita suoraan silmiin.
Hoikka tyttö.
Selvästi vähän anorektinen.
Ehkä niitä nuoria naisia, joiden tekstejä näki myöhemmin blogien maailmassa; kertomassa, että miten pääsee ulkonäkönsä kanssa sinuksi.
Yksinäisen näköinen nuori nainen.

Tytöllö oli aina paperia ja kynää mukanaan. Hän rustasi muotoja paperiin ja tarkkaili maisemaa. Tuuli tempoili pitkiä valloillaan olevia hiuksia. Toisinaan hiukset iskivät tytön nenänpäätä, ja hän viskoi hiusten päitä pois kasvoiltaan, kuin ne olisivat olleet pikku itikoita.

Eräänä aamuna.
Oli keksi kesä.
Heinäkuu.
Sää oli kuuma.
Lämpömittari nousi kai lähelle kolmeakymmentä.
Sinä päivänä siihen rantakadulle ilmestyi moottoripyörä.
Tyttö oli nähnyt moottoripyöriä useinkin. Niitä meni ja tuli, mutta harvemmin hän näki pyörän, jonka selässä oli kaksi miestä.
Ensimmäinen mielikuva.
Sellaisia poikia!

Toinen mielikuva. Musta kawasaki oli ihan kaunis laite. Tyttö käänteli päätään ja ihasteli moottoripyörää.
Miehet keskustelivat keskenänsä. Kääntyilivät ja katselivat joka suuntaan.
Olivat kuin eksyksissä.

Se tummempi mies huomasi tytön portailla. Muita ihmisiä ei juuri sillä hetkellä liikkunut kadulla, sillä föri oli juuri syöksymässä joen yli ja kaikki väki oli seisomassa sen metallisella kannella.

” Hei kuule,” mies puhui tytölle,” Osaisitko neuvoa?” mies kysyi.

Tyttö oli hämmentynyt. Katsoi suurin silmin takaisin. Oli yllättävää. Joku puhutteli häntä.
Kesti hetken ennen kuin sai tokellettua vastaukseksi,” Missä asiassa?”
Mies astui lähemmäs. Se vaalea tukkainen meni seisomaan joen rantaan ja katsoi veden pintaa.
Vain ruskeatukka puhui tytölle.

”Tultiin katsomaan yhtä kaverin sukulaista Turkuun,” ruskea tukkainen selitti,” Mutta emme kumpikaan ole koskaan olleet täällä. Eli ollaan auttamattomasti eksyksissä. Missä päin Kupittaa mahtaa olla?”

Tyttö levitteli silmiään.
” Tosi kaukana,” hän vastasi. ” Aivan toisella puolella kaupunkia. Ei täällä päinkään.”
”Ahaa. hankalaa,” mies sanoi,” Hei, Jaakko, Tyttö sanoo että ollaan ihan väärillä nurkilla.”
Jaakoksi kutsuttu mies nostaa päätään ja katsoo takaisin.
” Ikävää,” mies huutaa takaisin.
Toinen mies mörähtää jotain itsekseen.
” Tiedätkö mistä saataisiin kartta?” ruskea tukkainen kysyi tytöltä.

Tyttö ei tiennyt, miksi sanoi yllättävästi:” Meiltä kotoa.” hän viittasi korkeisiin kerrostaloihin, jotka jököttivät puiston takana kakolan rinteen edessä. ” Isä on maanmittaaja ja kotona on jos minkälaista karttaa.”
” kiitos, mutta ei me nyt tulla häiritsemään yhden kartan takia,” ruskea tukkainen sanoi.
” ette te häiritse,” nuori tyttö laittoi vastaan,” olen yksin kaupunkissa, kun vanhemmat lähtivät lomalle ties minne. Jos saan piirtää teistä kummastakin muotokuvat, niin saatte kartan tai voi tulla vaikka itse oppaaksi.” Idea vain oli äkkiä syntynyt tytön mielessä.
” Muotokuvan?” Ruskeatukkainen näytti hämmentyneeltä.
Tyttö näytti paperia kädessään.
Siinä oli nopeasti tehty luonnos kahdesta miehestä, jotka nousivat kawasakin selästä.
Oli myös luonnos taustalta näkyvästä kaupunkista.
” Sinä olet piirtäjä,” ruskea tukka sanoi,” Hei jaakko tuu katsomaan.” hän huudahti sitten kaverilleen. ” Meidät on ikuistettu paperille.”
” Täh?” Jaakko tokaisin ja vasten tahtoisesti tuli ruskeatukkaisen ja tytön luokse.

” No totisesti,” Jaakko tokaisi nähdessään kuvan.
” Tyttö lupasi tulla oppaaksi, jos saa piirtää meistä muotokuvan,” ruskea tukkainen sanoi.
” Pyörään ei taida mahtua kolmea ihmistä.” Jaakko tokaisi.

Ruskea tukkainen naurahti.
” Onko sinne matkaa paljonkin? Kupittaalle?”
” No kai sinne puolessa tunnissa kävelee,” tyttö vastasi.
Ruskeatukka katsoi kaveriaan:” Siinä kuulit. Tekee sinulle ihan hyvää kävellä välillä, eikä aina istua kyydissä.” sitten ruskea tukka katsoi taas tyttöä.
” Minun puolestani meillä on diili,” hän ilmoitti.” Minun nimeni on Matias,” mies sanoi ja tarjosi kättään nuorelle likalle.
Tämä hymyili hieman ujosti ja niiasi puristettuuan kättä.
” Olen Ritu,” hän sanoi.
” Tämä täsä on Jaakko. Hän on varsinainen puhemies, mutta tänään kumman hiljaa. Menemmä tapamaan Jaakon siskoa ja jännitystä on ilmassa.”
” En minä jännitä,” Jaakko ilmoitti saman tien napakasti,” Tiedät kyllä että yritän keksiä hyvää sanottavaa, jolla selitän kaiken.”

Ritu siirsi silmiään molemmissa miehissä vuorotellen

” Saanko minä päättää, missä kuva piirretään,” tyttö kysyi saman tien.
” No saat tietenkin,” Matias sanoi.
” Jos menemme tapamaan hänen siskoaan, niin voisiko hänkin olla kuvassa mukana?”
Matias ei ehtinyt vastata, kun Jaakko oli jo pelissä mukana:” Hyvä idea. Tehdään niin. ” Jaakolla oli iloinen ilme äkkiä silmissään. ” Voisitkin piirtää minut ja siskoni siihen kuvaan kahdestaan.”
Matias katsoi tätä uutta kaveriaan.
Jaakko oli keksinyt tekosyyn, jolla rauhotti jännitystään.
Hyvä niin.

Turku oli kaunis kesäkaupunki.

Kolmen ryhmä kulki ohi samppalinnanmäen, näki siltoja kaartamassa joen yli, kiputteli urheilupuiston läpi – pojat eivät olleet koskaan olleet siinä paikassa aikaisemmin – tai yleensäkään kovin monessa paikassa Turussa.

Matias yritti saada Jaakon jutun juurta auki.
” Jännitätkö todella noin paljon siskosi tapaamista,” Matias kysyi.
” Hän on sentään siskoni, kova suustaan ja kaikkea,” Jaakko sanoi ylimalkaisesti eikä lisännyt mitään.
Tyttö ymmärsi, että Jaakolle oli tapahtunut jotain; jotain mikä sai hänet jonkinlaiseen häpeätilaan.
Tyttö ymmärsi myös, että Jaakko oli ilmeisesti kova puhe mies.

Tyttöäkin jännitti. Hän ei ollut aikaisemmin kulkenut kahden niin vanhan nuorukaisen kanssa ja vielä näin avoimesti.
Tavallaan hän oli ylpeä.
Hän tunsi olevansa jotain. Jotain enemmän kuin kiusankappaleet koulussa, jotka haukkuivat ja nälvivät häntä. Käyttivät haukkumasanaa: Taiteilijaressu.

Miksi?
Mutta sitä ei kannattanut nyt miettiä. Eteenpäin.

Pojat kulkivat pitkää katua pitkin, jonka tyttö esittelikin joksikin pitkäksi kaduksi.
Kadun toisessa päässä olisi Jaakon siskon asunto.
” Onkohan tämä sittenkään hyvä idea,” Jaakko sanoi pysähtyen seisomaan vilkas liikenteisen kadun liikenne valloihin enää lyhyen matkan päähän siskon asunnosta.
” Olet koko sen ajan jonka olemme tunteneet höpöttänyt, että haluat saada anteeksi. Ja haluat saada anteeksi siskoltasi.” Matias totesi.
” Minulle ei ole täysin avautunut, miksi juuri siskoltasi – ja tarkoittaako se jotain muuta kuin niitä sekoipäisiä tempauksiasi Oulussa.”
” Aiotko noin vain luistaa nyt?” Matias jatkoi ja katsoi tiukasti ystäväänsä.

” Ollaan tunnettu vasta viikon,” Jaakko sanoi,” Minä olen pelkuri. Kyllä. Pakenen mielummin kuin otan tilanteita vastaan. Tunnustan.” Jaakko sanoi ja näytti siltä, että olisi millä hetkellä tahansa juossu pois. ” Missä täällä on lähin baari?”

” äläs nyt,” Matias sanoi, ” Tyttö lähti saattamaan meitä ja haluaa tehdä kynällään muotokuvan. Mehän menemme tekemään sen muotokuvan. Sanot sitten siskollesi mitä vaan, mutta muotokuvan mennään tekemään,” Matias tarttui Jaakkoa käsivarresta ja lähti taluttamaan kadun yli. Hän katsoi isosilmäistä tyttöä
” Tuonne päin?” hän kysyi.
” Joo.” Tyttö vastasi ja juoksi hetken jähmettymisen jälkeen taas poikien eteen näyttämään tietä.

Kaikenlaista.
Mutta jännää.
Näin tyttö ajatteli.

Matala kerrostalo, valkea.
Asunnoissa pienet ikkunat.
Talon edessä komea vaahtera ja toisella puolella kiva vihreä tammi.
Muutama lapsi leikki pihalla, kun kolmikko asteli peremmälle.
Lapset tujottivat.
Päät kääntyivät kuin olisivat kohteeseen naulittuja kameroita.
Seurasivat.
Kolmikko katosi porraskäytävään.
Lapset jatkoivat leikkimistä ja keskinäistä jokelteluaan.

Ovikello.
Jaakko oli ihan jähmeä.
” Ehkä hän ei ole kotona,” Jaakko sanoi kireä hymy kasvoillaan.
Turha toivo.
Sisältä kuului kolinaa.
Joku avasi oven.
Pieni nuori nainen, vaalean ruskeat hiukset; palmikkoja selän puolella. Oikeita pisamia kasvoilla.
Jaakko hymyili.
” Sinä!” Sisko vetäisi veljensä sisälle ja halasi,” Iskä ja äiti ovat soitelleet ja ollaan oltu huolissamme. Olit jossain poliisiasemalla viikko sitten?”
Sitten sisko kääntyi katsomaan kahta muuta.
” Hei,” Matias sanoi ja kertoi nimensä,” törmäsin veljeesi tien poskessa viikko sitten. Hän ei ollut mairittelevassa kunnossa ja kun itselläkin on vähän elämänmietteet meneillä ajattelin auttaa häntä ja raahasin tänne.”
Sisko puristi miehen kättä.
” Tässä on Ritu, hän oli oppaamme tänne. Palkaksi lupasimme suostua olemaan malleina muotokuvassa. Ritu on erinomainen piirtäjä,” Matias sanoi,” Näytäpä kaverini siskolle sitä luonnoslehtiötä.”
” Hei,” Jaakon sisko sanoi.

Ritu hymyili leveästi.
Hän teki kaikkensa, että hymy olisi säkenöivä, eikä irvistys.
Sisko-tyttö vilkaisi luonnoksia ja hymyili takaisin.
” Osaat todella piirtää,” sitten hän katsoi Jaakkoa ja ohimennen Matiasta,” Keittiössä on vähän jotain tarjottavaa. Tulkaas mukana,” hän meni luonnoslehtiö käsissään keittiöön.

Ritu haistoi puhtauden henkivän koko asunnossa.
Asunto oli suorastaan täydellisen puhdas.
Kaikki oli tarkoin järjestyksessä, suorastaan neuroottisen tarkasti.
Ja kaikki pikku yksityiskohdat asunnossa; kaikki oli kuin suunniteltu toisiaan varten; harmonia oli täydellinen.

Söivät ja joiva jotain.
Jaakko halusi puhua siskolleen kahden.
Menivät piiloon toiseen huoneeseen.
Kuului kiivastakin juttelua välillä.
Matias piti seuraa Ritulle.
” Eiköhän pian päästä siihen muotokuva vaiheeseen. Ota vihostasi kunnon sivu. Luulen että tämä paikka on muotokuvapiirtäjän paratiisi.”

Ehkä siinä meni vartti, ehkä kaksi kymmentäminuuttia. Siskokset tulivat pois oven toiselta puolen.
Molemmat olivat hiljaisia, mutta sisko hymyili.
” Hyvin kaikki menee. Sinun on vain otettava itseäsi kiinni.” hän taputti veljeeään päähän.
Matias sanoi:” Tyttö haluaisi piirtää sen kuvan,” hän kertoi.

Kuva.
Olohuoneessa.
Sohvalla, jonka vierellä oli isoja anopinkieliä ja taustana maisema suoraan tammen lehdistöön.
Puulattiat.
Puukatto.
Isoja karvaisia mattoja.
Valo oli ihana.

Ritu piirsi.
Koko sielunsa innosta.
Tämä päivä oli ollut parasta, mitä eteen oli koskaan tullut.
Piirtää ryhmäkuva.
Hän oli tarkka.
Hän oli kuin kamera.
Hän hymyili.

Jaakkokin hymyili.
Ritun piirtäessä.
” Sovimme että jään tänne vähäksi ajaksi,” Jaakko kertoi. ” Tuossa kolmannessa huoneessa on tilaa.”
” Hienoa,” Matias vastasi.
” Jos haluat jatkaa miettimistä täällä, niin huone on myös sinun käytössä.”
Matias tuumi hetken.
” Luulen että olen Turussa vähän aikaa, mutta otan huoneen. Minulla on rahaa sitä verta säästössä, että voin tehdä sen.”
Siskokset nyökkäilivät.

Jaakko oli löytänyt jonkunlaisen sovun. Millaisen. Sitä Matias ei tiennyt.
Hänellä ei ollut aavistustakaan,mitä oli suljetussa huoneessa puhuttu.
Ei hänen tarvinnut tietääkään.
Hän mietti ottaisiko koskaan yhteyttä Siljaan.
Kaiken tapahtuneen jälkeen.
Kaiken tehdyn jälkeen.
Mies voi olla joskus sekaisin, vaikka näyttelee hymyilevää vaeltajaa.
Miestä voi joskus itkettää, kun näkee toisten asioiden alkavan mennä paikoilleen.
Auttaja ei yleensä saa palkkiota.
Matias hymyili.
Jonkun ajan päästä hän ja Ritu poistuivat asunnosta.
Matias lupasi hakea siskokset syömään illemmalla.
Seura teki aina hyvää.