kuvia sanoilla

Eräs tarina. Toinen henkilö kuvitteelinen, mutta toinen… no nimen olen muuttanut. Kukaan ei tunnista häntä. Voisin yhtä hyvin sanoa, että kuvitteellinen.

Kristan jo tunnettekin, jos olette vähän lukeneet blogiani.

Mutta jos ette ole, mikä on todennäköisempää, niin hän on vain hahmo, jollaisia maailma on täynnä.

Neuvola.

Kesä. Tai syksy jo. Intiaanisyksy.
Krista oli saanut lapsensa.
Potra poika, joka kirkui melkein sairaalan lasit rikki syntyessään.
Kristan oma lapsi.
Yllättävä lapsi, mutta rakastettu.
Jöröttikin niin taivaallisesti.
Ei halunnut laittaa suuta hymyyn millään.
Pyöritti myös silmiään; pyöritti kuin aina olisi ollut televisiokameroiden edessä esittämässä jotain.
Huomiohakuinen.

Hyvä.

Äiti, kun ei ollut niin huomiohakuinen.

Neuvolan odotustila oli valkeaseinäinen. Seinillä erinlaisia neuvovia julisteita. Tausta äänenä lasten pölpötystä ja hoitajien pölpötystä.
Kahvikuppien kilinää.

Krista heilutti pikku Teuvoa sylissään ja istui toisen naisen vierellä, jolla oli soma tyttö; sellainen suurisilmäinen veijari, joka vielä murskaisi miesten sydänmiä.
Nämä kaksi äitiä olivat tavanneet edellisekerralla neuvolassa. Muutama tervehdys ja lasten vointien miettinen.
” Missä synnytit?”
” Oliko mukavaa henkilökuntaa sairaalassa?”
Ja muita vastaavia aiheita.

Krista hymyili tälle toiselle naiselle, Janna nimeltään.
” Miten tyttö on voinut?” hän kysyi.
Janna hymyili. Tumma tukkainen pari kymppinen nainen. Ihan siistin näköinen. Farkut. Kiva paita. Joku koru. Standardinainen. Ei sellainen lihava kasa kuin Krista oli.
Krista oli kade.
Ei kovin paljon.
Mutta silti ihan vähän. Ihan vähän. Ihan vähän vähän.

” Hyvin.” Janna vastasi,” Parina yönä on yhden aikaan vaatinut sitä sun tätä, mutta pirteyden merkki vain sellainen.”
” niin ääntä näistä lähtee,” Krista totesi, ” Mites isä on ääneen suhtautunut?”
Janna katsoi hieman vaivautuneena.
” Isää ei ole,” hän totesi.
” Minäkin olen yksinhuoltaja, mutta Kari haluaa auttaa vauvan kanssa silti. Mites lapsen isä suhtautui sinulla kun kerroit.”
Janna heilutti päätään. Puristi huuliaan.
” En oikeasti tiedä kuka isä on,” Janna sanoi.
” Et tiedä?” Krista totesi.
” Tai no,” Janna sanoi,” Ehdokkaita on niin monta, ettei ole vielä ehtinyt käymään kaikkia läpi,” Janna hymyili.
” Ai jaa,” Krista sanoi.” No, se on vähän vaikeampaa. Kai.”
” Onhan se.” Janna asetti tyttönsä syliinsä.” Mutta ajattelin kysellä, jos ehokkaat suostuisivat verikokeisiin. Ainakin ne, jotka haluaisivat tietää olevan isä. Tai jotain sellaista,” Janna jatkoi. Hän ei katsonut Kristaa silmiin. Enemmänkin näytti puhuvan seinälle.
”No verikokeilla isyys selviää helposti,” Krista sanoi ja mietti itsekin, miten hölmö lause oli. Kuhan nyt jotain sanoi.
” Niin,” Janna sanoi. ” Kaikki eivät suostu.”
” Jos suostuvien joukosta sitten isä löytyy,” Krista totesi yrittäen olla lohduttava.

” Toivotaan, sillä musta isä saisi vähän auttaa lapsen hyvinvoinnista. En ole nimittäin niin kamalan rikas. Ja lapselle pitää saada säädyllinen lapsuus,” Janna kutkutti tyttönsä leukaa. Tämä alkoi hymyillä, levitti suutaan, silmiään ja sanoi:” Taa taa taa,” sitten pikkuinen alkoi hakata äitinsä käsiä pikku riikkisillä kämmenillään.
” Suloinen tyttö,” Krista sanoi,” Tämä herra ei hymyile noin paljon. Isä on aika körmy, joten tästä tulee kai samanlainen.”
” Ette sitten menneet yhteen isän kanssa?” Janna kysyi.
” Ei… Tämä oli ihan vahinko juttu.” Krista selitti,” Isä on kihloissakin nykyään.”
Krista päätti avautua kanssa:” Ja tämä lapsi tuli niin yllätyksenä. Sain vasta viidennellä kuulla tietää, että olen raskaana. Minulla oli laihdutuskuuri menossa ja ihmettelin, miksi vatsa ei pienene ja paino ei tunnu putoavan.” Krista naurahti. ” Olihan se aika yllätys saada tietää miksi niin oli. Mutta ihan kiva yllätys.” Nuorella naisella oli laaja hymy.

Hiljaisuus.
Oli Kristan vuoro mennä peremmälle.
” Koeta selvitä,” pyöreä nainen sanoi,” Nähdään vielä varmasti täällä. Onnea isän etsintään!”
” Kiitos,” Janna sanoi.
Askeleet veivät Kristan ja lapsen pois toisen äidin luota.