Janna, tuo tyttö neuvolasta…
Joskus isää pitää etsiä syntymän jälkeenkin eikä vain ennen tekotyötä…
Lapselle isä.
Se oli pintapaikka.
Musiikkia.
Hyvännäköisiä naisia, joiden ulkonäkö syntyi meikkaustaitojen myötä. Miten moni näistä säihkyvistä kaunottarista olivatkaan ilman korkokenkiä ja meikkejä varsinaisia rupsahtaneita rusinoita.
Hyvännäköisiä miehiä, joiden komeus oli todellisempaa kuin tyttöjen kauneus.
Lihaksikkaita miehiä, joilla oli turha usein pää kaljuksi ajettu.
Hoikkia miehiä, joilla oli tiukat merkkihousut jalassa ja valossa kimmeltävät paidat.
Miehiä, jotka kulkivat omia teitään farkkuvaatteissa ja halvoissa pukimissaan; ryyppäsivät olutta kuin työkseen.
Tuoksuja.
Naisten parfyymia.
Miesten partavettä.
Ilmaistointikoneen hurinaa, joka yritti imaista kaikki tuoksut pois juomahelvetistä ja sinkota ne ulos syksyiseen ilmaan.
Janna oli ovella. Poke hieman katsoi pitkään tätä vielä vuotta aiemmin tiuhaan paikan päällä hyppinyttä likkaa.
” Jokos sä oot synnyttänyt?” Poke kysyi,” Et penskaa mukaan ottannut?”
Janna ei pitänyt tästä pokesta. Varsinainen suun soittaja. Tyttö olisi mielellään näyttänyt kaverille etusormea, mutta jätti välistä. Hänellä oli sen sijaan kysyttävää.
” Oletko Nissisen veljeksiä nähnyt?” Janna kysyi lihaksikkaalta Pokelta. Herra ärsyttävä, kuten hän miestä entisten tyttökaveriensa kanssa oli kutsunut.
Kaverit olivat kadonneet kummasti, kun Janna oli tullut raskaaksi, eikä enää ollut ehtinyt juosta riennoissa mukana. Janna ei kuulema enää ollut linjojen mukainen ja lapsi ei tehnyt poruukan imagolle hyvää.
” Takana kuten aina,” Poke sanoi. ” Ovat varanneet sieltä ja naisilleen pöydän. Liitytkö haaremiin.”
Nyt Janna ei voinut olla sanomatta:” Vedä käteen!”
Hän käänsi selkänsä pokelle ja mietti:” Mikä urpo.”
Korkokengät kopsivat kohti pintapaikan takapöytiä, jossa oli sekalainen joukko väkeä.
Oli gangstoja, jotka näyttelivät paikan cooleimpia tyyppejä.
Oli pari helvetin enkeliä, jotka esittelivät mimmeille lihaksia ja tarjoilivat kalliita juomia. Enkelit veisivät varmasti pari nuorta likkaa piankin muualle. Niin ne normaalisti tekivät. Iskivät niitä, joilla joko ei ollut vielä papereita sisään pääsyyn tai juuri ja juuri olivat saaneet sellaiset.
Tyttö parat.
Nissisen veljekset olivat keskellä kaikkia epämääräisiä ryhmiä, ehdottomasti paikan hämärimmässä pöydässä. Janna rykäisi kurkkuaan ja mietti, miten asian esittäisi. Pojilla oli sitä verta suuri joukko kavereita ympärillään, että ihan suoraan Janna ei viitsinyt asiaansa heittää.
Piti olla hienotunteisempi.
Hän oli sentään katsomassa löytäisikö elatusrahojen lähdettä. Veljekset olivat mukavan rikkaita ja ties vaikka Jannalla olisi käynyt flaksi. Mutta oli toinen asia suostuisivatko he testeihin tai suostuisiko jompikumpi heistä vain myöntämään asian.
Jännää.
Oli kuitenkin oltava hienotunteinen. Tai ainakin jotain sinne päin.
Janna marssi pöydän tykö. Hänen takanaan oli nyt tanssilattia, jossa oli vain tyttöjä tanssimassa keskenänsä. Ehkä joku keski-ikäinen ukko taputteli paikallaan tyttöjen keskellä yrittäen turhaan hakea huomiota.
” Mitä jäbät?” Janna lausui siinä ilmestyessään kuin tyhjästä seisomaan pöydän reunaan.
” Janna,” Ville Nissinen sanoi,” Sua ei ookaan näkynyt aikoihin.”
” Tehkää tilaa,” Saku Nissinen sopersi ja näytti kädellään sohvalla istuville nuorille naisille, että nämä väistäisivät. ” Tänne näin,” mies tapautti sohvaa vieressään, josta punatukka oli juuri siirtynyt sivummalle.
Janna hymyili väistyneille tytöille ja valloitti paikan Sakun viereltä.
” Ollaan vähän mietitty, missä sä olet,” Ville selitti.
Janna ei yhtään yllättynyt, että veljet eivät tienneet, mitä hänelle oli tapahtunut. Rahaa näillä pojilla oli ja ulkonäköä, mutta kaikkia ominiaisuuksia harvoin jaettiin samasta laatikosta. Äly oli mennyt jollekin toiselle. Veljekset olivat saaneet tyytyä muihin lahjoihin.
Toisaalta kuka älyä kaipasi, jos elämä muuten oli malliillaan?
Ville, oli lihaksikas mutta linjava mies. Kasvot pitkät, kuten veljelläkin. Silmät ruskeat kuten veljelläkin. Hiukset tummat, kun taas Sakulla oli hiukset valkeat; valkeat kuin lumi, koska mies valkaisi ne mielellään korostaakseen vaaleuttaan. Molemmat käyttivät rentoja vaatteita ja välttivät farkkuja.
Mielummin vaikka tuulipuku kuin farkut.
Nyt päällä oli urheiluvaatteet.
Veljekset olivat hyvinkin saattaaneet olla lenkillä ennen kuin tulivat tänne juhlimaan. He pitivät urheilusta ja heidän edessään ei ollut viinaa, kuten muilla ympärillä istuvan lauman jäsenillä.
Kokista ja spritea.
Ei viinaa.
Veljekset olivat umpiraittiita.
Veljekset eivät olleet identtisiä kaksosia – jo ulkonäkö paljasti asian. Mutta usein veljekset antoivat ymmärtää olevansa. Tai ainakin halusivat uskoa olevansa. Yhtä vanhoja he kuitenkin olivat.
Tyhmiä, mutta raittiita.
” Mulla on ollut asioita,” Janna sanoi haluamatta selittää asiaa tarkemmin. ” Mulla olis asiaa teille. Ihan vain haluaisin puhua teidän kahden kanssa kahden,” Janna jatkoi.
” Oi, meidän kanssa voi puhua kyllä kaikkien kuulleen,” Ville ilmoitti,” Kun ei pidä salaisuuksia, niin selviää elämässä paremmin.”
Janna hymyili:” Hyvä sääntö, mutta mä mulla on sellainen olo, että haluaisin itse vähän rauhaa, kun puhun teidän kanssa.” Janna hymyili,” Ei millään sopisi.”
Seurasi jonkun minuutin maanittelu, joiden aikana veljekset selittivät pitkään, miksi kaikki asiat oli hyvä olla julksia. Äiti oli jo opettanut asian veljeksille lapsena. Mutta lopulta Janna sai veljet puhuttua ympäri. He voisivat sitten myöhemmin kertoa kaikille avoimesti, mistä he kolme olivat keskustelleet.
” Mutta minne vittuun mennään juttelemaan täällä sitten?” Saku vetäisi vielä loppumetreillä hishastaan. ” Paikka on täynnä väkeä ja raggarit miehittää jokaisen rauhallisen sopen.”
Janna katsoi seuruetta pöydän ympärillä.
” No mitäs jos kutsut tarjoilijan ja tarjoat tälle porukalle juomat tuolla tiskillä, niin voimme jäädä tänne ja muut menevät muualle?” Janna heitti.
” Häh?” veljekset tokaisivat. Muu seurue ei sanonut mitään. Eivät juuri edes havainneet keskustelua vaan juttelivat omiaan paikan melun alla. Janna ymmärsi hyvin, miksi veljet saattoivat olla niin avoimia aina.
Oikeasti.
Kukaan ei kuunneellut heitä.
Raha piti tätä väkeä pöydän äärellä.
Raha piti minuakin tämän pöydän äärellä, hän mietti matalana.
Rahan takia mitä vaan. Tai lapsen takia, hän perusteli tämän jälkeen.
Janna vinkkasi tarjoilijaa paikalle. Pöytä oli sitä verta hyvä kolikkojen ja rahisevan lähde, että tarjoilija saapui heti.
Se oli veljesten pöydässä aina mahtavaa.
” Pojat haluaisivat tarjota tälle porukalle juomat tiskillä,” Janna sanoi,” Onnistuisko se?”
Kaikkihan onnistuu, kun on rahasta kyse.
Pöytä oli hetkessä tyhjä.
Vain Janna ja veljekset istuivat paikoillaan.
Itseasiassa…
Itseasiassa oli varsin alaston olo istua isolla sohvalla kahden miehen kanssa, pöydän edessä, jolla oli laseja, mutta tuolit olivat tyhjiä.
” Tätä minä tarkoitin,” Janna sanoi.
” No mikäs se sun asias sitten on,” Saku kysyi.
” Tuota noin…” Janna sanoi,” Mä harrastin aika paljon sänkyjuttuja teidän kummankin kanssa silloin joskus…”
Veljekset hymyilivät.
” No ei sun näin tartte pyytää, kyllä kaikki pöydässä tietävät ja useat on myös kokeneet meitin. Jos haluu lisää, niin olisit vaan pyytänyt,” saku sanoi heiluttaen kättään ilmassa.
Janna huokaisi.
” En mä sitä,” hän sanoi yrittäen hymyillä vieläkin leveämmin ja mukavammin kuin äsken.
” Sattui pikku juttu ja … ööö tulin raskaaksi,” Janna kertoi.
” Raskaaksi? Söitkö liikaa? ei sun paino ole noussut?” Ville tokaisi.
” Ei kun Raskaaksi,” Janna korjasi ja yritti olla ilmaisematta ääneen, mitä ajatteli,” Sain lapsen. Tiedättekö sellaisen pienen joka huutaa ja joka vie paljon aikaa.”
Veljekset naurahtivat.
” Ai joo,” Ville tokaisi,” Olinpa tyhmä. Mutta upeeta!”
Veljet katsoivat Jannaa molemmat hymyillen:” Oltiin vähän typeriä. Mutta olisit tuonut isän tänne kuin tulit, oltaisiin voitu onnitella.”
” Tuota,” Janna sanoi,” Mä oikeastaan olen täällä sitä varten. Isän takia. Katsokaas me tuota oltiin sillä tavalla ennen kuin tulin raskaaksi ja oon pohtinut…” Janna lopetti lauseensa kesken.
” Mitä sä oot pohtinut?” Saku rypisti otsaansa.” Kerro meille toki.”
Joopa joo, Janna mietti.
” Oon pohtinut, jos jompikumpi teistä olis sen isä?” Janna sanoi.
” Hän?” veljekset sanoiva.
Katsoivat toisiaan.
” Kumpi?” he sanoivat.
” No en mä tiä,” Janna sanoi tällä kertaa vaikeasti hymyillen.
” Kuka sen tietää?” Ville sanoi silmät suurina, ” Jos et sä.”
Kristus, Janna pohti. Toivottavasti lapsi ei oikeesti ole kummankaan veljeksistä.
” Kuulkaa sen voisi selvittää testillä. Otetaan verestä näyte ja tarkistetaan asia,” Janna kertoi.
” Et kai sä tarkoita jotain sellaista neula juttua?” Saku sanoi.
” Tämä on sellainen juttu, mikä ei satuta lainkaan,” Janna selitti.
” Ai? No kuulostaa hyvältä,” Saku näytti paljon rennommalta.
” Eli mikä testi ja miksi?” Ville kysyi.
” No sillä testillä tiedettäisiin onko jompikumpi teistä isä. Eikö ole mahtavaa! Jompikumpi teistä voi olla isä?” Janna ilmoitti.
” Miksei kummatkin?” Saku kysyi.
Herran jestas. Ei voi olla totta.
” No voihan sekin tietenkin, jos sovitaan, mutta ensin pitäisi testata. Suostuisitteko te. Please?”
Veljet katsoivat Jannaa.
” Mehän suostutaan mihin vain. Ei me olla mitään pelkureita,” veljekset sanoivat yhteen ääneen.
Nyt vasta Janna tajuisi, että asia ollutkaan niin helppo. Hänen pitäisi saada veljekset oikeasti kokeeseen. Miten näin tyhmiä miehiä oikeasti voisi saada kokeeseen.
Onko tämä sittenkään vaivan arvoista?
Halusiko hän oikeasti, että pikku Minttu olisi jommankumman Nissisen veljeksen lapsi.
Edes rahan takia.
Jutta painoi kätensä pöytää vasten ja katsoi baaritiskille päin, jossa muu pöydän porukka kittasi viinaa rikkaiden veljesten laskuun.
Oon ollut aika huora, Janna tunnusti itselleen, mutta oonko kuitenkaan näin huora.
No isä piti selvittää ja jos hän jättäisi listasta välistä Nissisen veljekset, niin voi olla että totuus ei koskaan selviäisi.
Joten.
” Hei. Tiedättekö mitä. Mä oikeasti haluaisin, että saisin testata teidät tässä asiassa. Se olisi mulle tärkeetä. Miten teidät saisi muistamaan tän asian?”
Pojat katsoivat toisiaan.
” Itseasiassa, pieni muistelohetki tekis poikaa,” Ville sanoi laittaen kätensä Janna polvelle.
Kristus, Janna mietti. Pitää varmaan soittaa lapsen vahdille.
Pitää varmaan viedä veljekset aamulla itse testiin.
Onneksi Janna jo tunsi byrokratian, sillä niitä testejä oli jo pikku joukko tehty.
Yhdet vaan pinoon lisää.
Ehkä tällä kertaa todella flaksaisi.
Tosin halusiko hän sitä?
Oikeasti?
No ihan periaattesta ainakin, jos ei rahasta.
Ihan periaatteesta.
” Okey,” Janna ilmoitti veljeksille. ” Sopii minulle.”
” Sovittu,” Veljekset sanoivat yhteen ääneen,” Käydään hakemassa pari pimua vielä mukaan ja mennään.”
Niinpä tietenkin.
Meininki ei ole muuttunut mitenkään.
Janna soitti lapsenvahdille.
Onneksi tämä oli tottunut aamun asti meneviin työrupeamiin.
Onneksi äiti maksoi lastenvahtin rahat.
Ainakin isän etsintäkeikkojen rahat.
Ulkona oli jo pimeää, kuten syksyllä aina. Janna piti pimeydestä. Päivät olivat vain nukkumista varten. Pikkuinenkin nukkui mielummin päivällä ja huusi yöllä. Elämä on sellaista. Pimeää.
Listalla ei onneksi enää ollut kamalan monta nimeä läpikäytävänä – ehkä vain kymmenen. Sitten ehkä olisi vähän valoakin elämässä. Ainakin pikku Mintun elämässä.