kuvia sanoilla

Tämä tarina liittyy kahteen asiaan. Rahaan ja suklaaseen.
Ja ihmisen haluun omistaa toisen omaa.
Kateellisuus on myös omiaan kertomukselle.

Tämä oli viimeinen kerta, kun se nuori koskaan elämässään paljasti omistavansa mitään arvokasta kellekään.
Tämän kerran jälkeen se nuori ymmärsi, että oli parempi, kun kukaan ei tiedä asiosta mitään. Samalla tavalla kuin koulussa aikoinaan.

Pysyi vain piilossa varjoissa.
Kukaan ei voi olla kateellinen varjoissa pysyvälle, kun ei nähnyt tai tiennyt sen olemassa olosta.
Kukaan ei halua mitään, jota ei tiedä olevan olemassa.
Varjoissa on hyvä olla.

Se oli leiri keskellä kylmää pohjoista suomea.
Sotilasjunat olivat kulkeneet pari päivää määränpäätä kohti.
Junien seinät olivat olleet jäissä ja pojat, joita soltuiksi kutsuttiin, pakastuivat vaunujen sisällä.
Oli se pelottavan kylmä talvi, jona sen nuoren kotikaupunkissa kuoli vanhoja puistopuita.

Se oli lääkintäryhmä.
Tai oli menossa testi, kuka pääsisi lääkintämieheksi.
Ehdokkaita oli neljä. Se pieni ja kolme muuta.
Kolme saisi lääkintämiehen paperit.
Yksi ei.
Se nuori tiesti ennalta miten tässä kisassa kävisi.
Oli päivän selvää, kuka jäisi paitsi ja kuka oli lähtenyt leirille pohjoiseen turhaan.

No sai asua kuitenkin leirin suurimmassa teltassa, jonka purkaminen siirryttäessä umpimähkään paikasta paikkaan B vei oman aikansa.

Se nuori oli säästänyt päivärahaa solttupäivistään taskuihinsa.
Halusi nauttia elämästään huonoina hetkinä.
Hän oli hieman kuin muurhainen, joka säästi heinäsirkan sitä kuluttaessa.
Opettavainen tarina tuo satu, mutta siitä puuttuu eräs näkökanta.
Heinäsirkka voi harrastaa ’varastamista’.

Eräänä päivänä se nuori osti paljon suklaata leirikioskista. Hänellä oli varaa siihen.
Tuon ostoksen jälkeen muut teltan asukkaat tajuisivat, miten paljon rahaa sillä nuorella oli.
Oikeasti määrä oli ihan olematon, mutta niissä oloissa se nuori oli kroisos.

Ne alkoiva kinuta kaikki.
Heidän piti saada rahaa lainaksi, että saivat ostaa suklaata.
Tai munkkeja.

Ihan sympaattinen poika, joka oli tuntunut ihan mukavalta kaverilta.
Ulkonäkö voi pettää.
Liian usein ihminen vetää johtopäätöksiä ihmisen ulkonäön perusteella.

Se tyyppi kinusi rahaa samalla tavalla kuin muut ja lupasi maksaa takaisin.
”Milloin muka maksat? et ole edes samasta varuskunnasta?” se nuori kysyi.
Poika vain selitti, että kyllä hän maksaa.
Ruinasi kuin pikku lapsi äidiltään kassalla.
Iso mies.
Tai pitäisikö sanoa iso poika.

Nuori ei pitänyt mukavan oloista kaveri edes aikamiehenä tuon keskustelun jälkeen.
Raukka oli.
Miestä siitä ei saanut tekemälläkään.

Oli pakko ’lainata’ koska piti elää samassa teltassa vielä viikon.
Ei kukaan olisi kestänyt sitä ruinaamista.
Iso joukko pikkulapsia.
Solttupojat olivat makean himossa.
Halusivat pienen palan munkkia enemmän.
Eivät olleet selkeästi kasvaneet äidin kohdusta ulos.

Hän antoi rahaa mukavan näköiselle pikku lapselle, joka ruinasi, vaikka ei koskaan saisi rahaa takaisin.
Pojalle josta näki, että tämä rakensi elämäänsä ulkonäkönsä varaan.
Poika josta saattoi nähdä, että tämä istui toimistossa tekemässä töitä, joista ei ymmärtänyt mitään, mutta oli jonkun pikku suosikki.
Lellipoika.
Oli ensimmäinen kerta, kun se nuori oikeasti epäili, että ihmisten maailmassa tehtäviä eivät tehneet niihin sopivat ihmiset, vaan sellaiset ihmiset, jotka olivat vain mielyttäneet.
Vain pieni epäilys.

Samoin hän lainasi muutamalle muulle, joilta tiesi saavansa rahat takaisin.
Ja parille, joista ei tiennyt.
Se nuori näki silmissään punaista ja tuskaa, sillä olivatko kaikki maailman ihmiset samanlaisia itsekeskeisiä kusipäitä?
Miten tässä paikassa oikeasti pystyi luottamaan kehenkään.
Ainoa asia, joka tuntui maailmassa ratkasevan oli voiman käyttö.
Jos oli vahvin ja voimakkain saattoi hakata kaikki hyeenat, jotka kilputtivat leijonan pyydystämälle haaskalle.

Ulkonäkö ei kertonut oliko ihminen hyena.
Hyvä tavat eivät myöskään kertoneet.
Ainoa tapa tietää oliko tekemisissä lapsen vai aikuisen kanssa, oli pidellä kohdetta kilometrin päässä kepissä ja katsella, miten se käyttäytyy.
Sittenkään ei saisi tietää totuutta.

Helvitti tätä maailmaa, se nuori mietti.
Se nuori päätti pelata siitä eteenpäin aivan omilla säännöillään kaikkia pelejä.
Oli kyllästynyt.
Perin kyllästynyt.

Myöhemmin kerätessään rahoja takaisin, yksi mammanpojista sanoi tuskaisesti:” Kato nyt, mä annoin sulle rahat takasin. Kaikki eivät antaneet.”
Iso mies.
Melkein kaksi metrinen.
Valitti aina.
Yritti saada ihmiset tekemään asioita säälistä

Aivan totta.
En tosiaan saanut rahoja takaisin kaikilta.
Mutta miksi sen piti sanoa kuin mammanpoika?