kuvia sanoilla

Pöytä oli pitkään sen nuoren matkassa.
Pöytä oli täyttä puuta.
Piki musta oli sen väri.
Pinta kimaltava kuin vanhoissa historiallisissa elokuvissa.
Tuolit jykeviä ja kestäviä.

Se pöytä seisoi monessa asunnossa.
Yksiössä se seisoi ikkuan edessä, kaktuksen alla.
Kirkkonummella se oli kirjahyllyn takana, piikossa ikkunalta, siellä toisaalla, missä tytön tavarat eivät olleet.
Sitten siellä puistokadun yksiössä, siinä kaupunkissa, jonne minä muutin.
Siellä se oli parvisängyä vastapäätä.
Kamala yksiö, mutta asuihan siinä vuoden verran.

Siellä kauppakadulla pöytä oli olohuoneen reunalla, valtavaa parveketta vastapäätä.
Sitten siellä maantien rantamilla; siellä se oli myös olohuoneessa.
Myöhemmin varatossa.
Sitten pöytä piti heittää pois.
Vaikka se oli ihan hyvä pöytä.
Silti se piti heittää pois.

Minua suututti.
Minä pidin siitä pöydästä.
Esitän yhä vastalausetta!
Miksi piti heittää pois!

Jumalainen pöytä.
Minun matkakumppanini monessa paikassa.
Tunsin pettäneeni pöydän.
Olin sentään ollut sen hyvä isäntä.
Se oli luottanut minuun.
Yhä suruttaa!