Juna.
Mentiin kohti rajaa.
Istuimme kaverin kanssa modernissa junassa.
Todellisessa luotijunassa, joka ei ollut mikään halpa italialainen pendolino.
Oli hauska katsella kuinka maisema kiiti vierellä.
Eräs kanadalainen mies oli ollut lontoossa bead and brekfast-talossa. Hän kehui kovasti euroopan junia.
” Ei tarvita lentokoneita. Ne ovat ihan yhtä nopeita kun koneet. Menin usein pariisista nizzaan – tosi vaivatonta.” selitti.
Hän oli jonkun sairaiden takia lontoossa.
Vanha sairas mies.
Tukeva, mutta ei lihava.
Roteva amerikkalaisella tavalla.
Tiedätte jos olette katsoneet amerikkalaisia keskiluokkaa kuvaavia sarjoja.
Raja lähestyi.
Kaivoimme passeja esiin.
Tuli passien tarkastaja.
Annoin hänelle passini.
Mies hymyili.
Ihmettelin miksi.
Hän vilkaisi minua ohimennen ja antoi passin välissä olevan rahanipun minulle.
Olin unohtanut, että olin laittanut rahat passin väliin.
Minua nolotti.
Jossain päin maaimaa passin tarkastajia lahjotaan junissa kyseisellä menetelmällä.
Olin varsin tietoinen asiasta.
Toivon että en ollut peräti punainen ottaessani rahoja takaisin.
Ehkä passin tarkastaja ei tienyt samoja tarinoita kuin minä.
Toivon niin.
Merkinnät RSS-syötteenä