kuvia sanoilla

Nosti silmänurkkaansa.
” Paketti ei ole vielä saapunut,” sanoi postineiti, ” Omituista,” jatkoi postineiti.” Sen piti saapua jo eilen,” postineiti kertoi koneen edessään kertovan.
Minulle ei ollut koskaan käynyt näin.
Posti ei tienny, missä paketti on.
Seisoin hämilläni siinä tiskin luona.
” Tule huomenna,” postineiti sanoi,” joku soittaa jakeluun, jos sitä ei ole tullut. Kertovat missä paketti on.”
Tujotin hämilläni.
” Ok,” sanoin.
Postineiti hymyili.
Kävelin pimeyteen.
No kärsivällisyys palkitaan aina.
Odotin seuraavaaan päivään.

Palasin postille seuraavana iltana.
Kosteaa pakkasta.
Hiljaista.
Kaikki olivat poissa teiltä ja kaduilta.
Lapsia pelaamassa jääkiekkoa. Innokkaita lapsia.

Postilla.
Postineidillä oli armoton käheys äänessä.
Ääntä ei tahtonut kuulua mitenkään.
Ei vaikka pinnisti ja postineitikin yritti pinnistää.
Sanat olivat hiiren kuiskausta.
Ei pakettia.
Postineiti antoi lapun:” Kirjoita tähän puhelinnumerosi, niin joku soittaa huomenna,” hän ehkä sanoi. Veikkaan että sanoi. Tosin minä sanoin:” Tiedätkö, en kuullut sanakaan mitä hän sanoi.”
Postineiti ei hymyillyt.
Totinen postineiti.
Sanani oli tarkoitettu tuottamaan hymyä.

Tämäkö on Postin tulevaisuus? Onko itella laittamassa pihalle viimeisetkin työntekijänsä.
Toivottavasti itellan piha on lämpimämpi kuin postin piha.
Voi tulla kylmä – pihalla olla.

Kävelin taas kotiin.
Minua masensin.
Tuleeko paketti huomenna?
Sieluni silmin näin pari postin veikkoa käpistelemässä pakettia kotonaan.
Olivat ottaneet kunnon jäähyväislahjat ennen lähtöään.
Minun pakettini!

Kärsivällisyys palkitaan!
Palkitaanhan?