kuvia sanoilla

Lukeminen. Lukeminen oli aina ollut nautinnollista puuhaa. Kertomukset, joiden mielikuvitus oli lennokasta mielyttivät kovasti. Se pikkuinen ei koskaan tuntenut väsymystä lukiessaan. Hän imi sanojen laulua. Luki ihmeistä, joita vain mielikuvitus saattoi paperille loihtia; ihmeistä, jotka olivat kirjoittajansa sielun tuotetta, mutta niin kauniita; tapahtumista, joihin olisi itse halunut upota; jännittävistä paikoista, joissa olisi itse halunut käydä. …

Siilihiukset. Vaaleat. !60 cm. Vaaleat vaatteet ja siniset housut. Ei farkut! Äidinkieli ruotsi. Ei osannut sanaakaan suomea. Nätti naisen nimi. Jotkut ruotsalaisneidot ovat yllättävän kauniita. Olimme tienposkessa liftaamassa yhdessä. Matkalla täältä jonnekin. Matkalla aurinkoisen taivaan alla. Tai yhtenä päivänä tihutti vettä. Kun liftaa, saa hyvän näkemyksen, miten kieroutuneita ihmisiä on. Saa hyvän kuvan, että kieroutuneet …

Olin käyttänyt paljon aikaa miettiessäni tätä maailmaa. Monina pitkinä öinä lapsuudestani asti olin antanut koko mielikuvitukseni lentää pitkin universumia. Olin mielikuvituksessani katsonut sen ihmeitä monesti, mutta aina se olellinen kysymys jäi auki. Mitä me olemme? Mitä on tietoisuus? Miksi? Niin ihmiskunta on myös tehnyt tätä samaa pohdintaa auvoisista ajoista asti. On kehitetty suuria teorioita. On …

Pakkasta. Olen tiellä, joka halkoo metsää. Valoa ei ole. Kuura on maalannut mäntyjen latvat valkeiksi ja kuun valo paljastaa värin. Taivas. Piki musta. Pieni tuikkeita täynnä. Tähdet. Muistan öitäni afriikan taivan alla. Hyräilen. Muistan öitäni pohjoisen taivaan alla. Revontulia. Kultaa taivaalla. Niin paljon on muistoja kauniista yöstä ja isosta kuusta, joka vaeltaa pimeydessä. Kaikki ne …

Viimeinen kesä kasvien kanssa. Se kesä oli aivan tavallinen kesä. Välillä lämmin. Välillä viileämpi. Satoi vettä. Oli pilvistä. Paistoi aurinko. Oltiin jossain vantaan tienoilla, tien poskessa kuten aina. En ollut yksin, sillä näitä hommia harvemmin tehtiin yksin. Taimien istuttaminen nopeasti on pari työtä. Parini tällä kertaa oli marokkolainen mies. Kyllä. Ihan suomea puhui. Oli asunut …

Tapahtumilla oli samansuuntainen juoni aina. Se pieni seisoi metsässä. Hän hengi puiden tuoksua; mittaili maassa kuivaavien neulasten kuivaa ratinaa jalkojen alla; nautti vihreän jäkälän loisteesta ja niistä muurhaisista, jotka keskustelivat jäkälämättäällä keskenänsä. Usein jossain männyrungon suojissa oli yksinäinen käpytikka, joka hakkasi puuta ruokaa etsien. Tok Tok Tok. Varovaisesti ja empien. Välillä puunrungon takaa sitä pientä …

Vuoden vaihde ohi ja uusia tuulia oli tiedossa. Se oli entisessä lyhytaikaisessa työpaikassa jännittävää aikaa. Ensimmäinen tapaaminen uuden esimiehen kanssa. Jännittävää, saattoi tutustua ihmiseen ja puhua asioita. Nämä olivat ennakofiilikset, mutta näinhän asia ei sitten lopulta ollutkaan, vaan aivan toisin. Oli alkanut syyllisten etsimisrituaali. Sellainen, missä osoitetaan sormella jotakuta ja sanotaan:” Sinä, sinä, sinä!” Juuri …

Ruinaaminen. Ikiaikainen tapa saada äidiltä tai isältä huomiota. Sama menetelmää käyttävät katulapset maailmalla. Tulevat joukolla turisti paran luo ja ruinaavat. Ainoa tapa, joka tehoaa. Voiko ihmistä, joka käyttää ruinaamisen jaloa taitoa kutsua aika ihmiseksi. Ruinaaminen on osa lapsuutta. Pikku lapsuutta. Kuuluuko se meidän aikuisten elämään? Olemmeko oikeasti niin kehittymättämiä olentoja, että elämämme perustuu suurelta osin …

Tämä tarina liittyy kahteen asiaan. Rahaan ja suklaaseen. Ja ihmisen haluun omistaa toisen omaa. Kateellisuus on myös omiaan kertomukselle. Tämä oli viimeinen kerta, kun se nuori koskaan elämässään paljasti omistavansa mitään arvokasta kellekään. Tämän kerran jälkeen se nuori ymmärsi, että oli parempi, kun kukaan ei tiedä asiosta mitään. Samalla tavalla kuin koulussa aikoinaan. Pysyi vain …

Veistotunnit olivat kaameimpia, kuten tuli mainittua jossain blogitekstissä ohimennen. Se pieni ei ollut käsistään taitava. Hän oli suorastaan surkea veistäjä. Kun muut tekivät hienoja teoksia, se pieni vielä yritti ja yritti, mutta ei koskaan saanut täydellistä työtä aikaan. Kerran erään pienoisveneen kanssa opettaja joutui auttamaan paljon suunnittelussa, että työ saatiin alulle. Oli naurettavaa jos opettaja …

Se pieni yritti nauttia rauhasta, kun siihen tuli tilaisuus. Se pieni piti pienestä jännityksestä. Terveestä jännityksestä, johon ei liittynyt piina. Kiipeileminen kallioilla oli tervettä jännitystä. Tosin ehkä jo hieman epäilyttäävää, mikäli kiipeilyä harrasti jäisinä talvipäivinä. Kalliolta oli hienot näkymät ja niiden katselu oli täynnä voiton huumaa, jos oli onnistunut nousemaan jäistä rinnettä ylös. Paikoin liukastuminen …

Ihmisillä on tunnettu hieno tapa, joka joskus ärsyttää liikkuessa kaupassa. Laumaeläinten käyttäytymispiirteitä: Pääkulkuväylä. Ihmismassat kulkevat tätä reittiä pitkin poikin tilaa. Muutama ihminen asettuu keskelle väylää mahdollisemman leveästi juttelemaan; tarpeeksileveästi, että muiden on vaikeata päästä heidän ohitseen. Hienommillaan alkaa syntyä ruuhkaa. Keskustelevat eivät mitenkään noteraa tekostaan. Jos heille sanoo: ” Hei viitsisittekö väistää?” He katsovat hämmentyneinä …

Mietin toisinaan naapuriani. En kovin usein, sillä hän asuu minusta varmaan viidenkymmenen metrin päässä hienossa talossa, jonka teki itse. Tai lähes itse. Perhe auttoi raskaimmissa töissä. Toimivat kantojuhtina, kuten perheen on hyvä tehdä, kun mies tekee töitä. Pientä ironiaa? Ehkä. Kun olin mukana tekemässä omaa taloani, naapurin mies toisinaan kävi puhumassa kanssani. Häntä kiinnosti talon …

Oudoin ruokailukokemus koskaan. Olin syömässä. Talo oli iso. Sen omisti intialainen perhe; kauppiasperhe, joka teki mukavasti rahaa afriikan taivaan alla. Siis aitoja intialaisia kapitalisteja, joita maailmalla on yllättävän paljon liikkeellä. Heitä vain ei huomaa Suomessa, joka on jotenkin syrjässä siellä sivulla pohjoissessa – omassa maailmassaan; lellittynä kotonaan, josta ei koskaan tarvitse poistua. Minut oli tuonut …