kuvia sanoilla

Niihin aikoihin se kaupunki rankattiin maailman vaarallisimpien kaupungien listalle.
Näin myöhemmin erään dokumentin, jossa pari suomalaista purjehtijaa olivat pysähtyneet tämän kaupungin satamaan.
Tutustua kaupunkiin, oli ollut heidän motivinsa.
Kun he lähtivät hakattuina ja piestyinä, oli dokumentin lopputoteamus.
” Valkoisen miehen ei ole hyvä astua tänne.”

Eräs kolleega tapettiin moottoritiellä suljetussa autossa veitsellä.
Kukaan ei tiennyt, miten se tapahtui.
Kolleega tunsi kaupungin hyvin ja tiesi sen vaaroista. Oli vaikeata tajuta, miten niin kokenut saattaa joutua murhaavien varkaiden käsiin.

Mikään ei ole itsestään selvyys tässä kaupungissa.

Olin tuossa kaupunkissa. Olimme käyneet torilla pienessä ryhmässä.
Mahtavat yrtit maistuivat melkein suussa.
Monen värisiä mausteita, jotka kuitenkin epäilyttävästi kaikki näyttivät samoilta lasipurkeissaan.
Hedelmiä – paljon limeä – jonkun verran banaania – joitakin sitruunoita.
Jauhoja.
Maisijauhoja erityisesti.
Vaatteita – käytettyjä – suoraan euroopasta.
Lapset myivät vaatteita, jotka oli varastettu tai saatu joltain avustusjärjestöltä ilmaiseksi.
Ja Tietenkin kalaa.
Sitä kuivattua kalaa pöydillä, jonka ympärillä kärpäset häärivät.
”Tämä on hyvää, ” oli todennut eräs projektin vetäjä ostettuaan eräältä toiselta torilta samaa kuivattua pikku kalaa.

Itse en sitä koskaan suuhuni laittaisi.
Niin epäilyttävä kuivatusprosessi auringon alla oli.
Huh!
Menkää itse katsomaan ja pohtikaa uskaltaisitteko syödä.

Olin käynyt katsomassa supermarketissa, joka ei paljon poikennut länsimaalaisesta marketista.
Asiakkaita vain oli vähemmän.

Niin ristiriitainen kaupunki, kuten koko tämä maa.
Olimme menossa takaisin pikku bussille, jolla suuntaisimme Etelä-Afriikkaan jonkun tunnin kuluttua.
Oli ollut kiva katsella maata etelän suunnalta kaikkien niiden kuukausien jälkeen.
Matkustelu tekee hyvää.

Poika oli resuinen.
Harmaat vaatteet.
Vanhat vaatteet.
Katulapsilla oli harvoin varaa uusiin vaatteisiin.
Vaatteista näki nopeasti köyhyyden asteen.
Tai ainakin saattoin uskoa niin.
Poika heilui kuin adh-lapsi.
Tuli luoksemme ja ilmein kerjäsi meiltä.
Sääntö yksi.
Katulasta ei saa auttaa lahjoituksilla. Häntä pitää auttaa muilla keinoilla.
Olimme juuri käyneet katulapsikoulussa, jossa oli valitettu, miten lapset aina suuntaavat kadulle koulun sijaan.
Kadulla oli niin paljon jännempää.

Vääntäydyimme lapsi jaloissa pikku bussiin.
Hän oli todella säälittävä laiha ilmestys.
Hän oli melkein kuin se pieni.
Hän kärsi kovasti.
Tiesin etten voinut sillä hetkellä auttaa mitenkään.
Saatoin vain poistua.
Minuun sattui.
Sattui oikeasti!
Lapsi hakkasi pikku bussin ovea, kun suljimme sen hänen edestään.
Hän juoksi bussin vierellä ajaessamme pois päin.
Hän huusi jotain epämääräistä.
Ne eivät oikeasti olleet edes minkään kielen sanoja.
En tiedä osasiko hän edes puhua. Enkä saanut koskaan tietääkään, sillä jalan ei kovin pitkään pysytä auton perässä.
Kuin poika eräästä suomalaisesta elokuvasta juoksemassa junan perässä, jossa äiti parhaillaan matkasi saksalaisen sotilaan kanssa kohti auoista rakkautta ja rikkauksia.
Maailma on julma paikka meille kaikille.
Kaikilla ei ole minkäänlaista sosiaalihuoltoa. Joskus kannattaa muistaa tämä, kun valittaa elämästään.