Kerran olin pikku lätäkön reunalla Psykon kanssa.
Se oli sellainen pikkuruinen lampi, joka syntyi aina keväällä eräälle tyhjälle tontille.
Psyko halusi testailla, miten kivet pomppivat veden pinnalla.
Hän halusi olla parempi kiven heittäjä kuin minä.
Kivi iskeytyi yllättävästi jalkaani.
Se sattui.
Tuskin pystyin kävelemään.
”Älä yhtään viitsi,” Psyko sanoi, ” Liikkeelle siitä. Nyt pitää liikkua lujaa!”
Kipu oli sietämätön, mutta yritin liikkua, koska Psyko töni.
”Hypi,” Psyko teki pientä liikettä vähän niin kuin esimerkiksi.
” Hypi nyt! HYPI!” hän komensi ja käski, vaikka näki miten vaikeaa se minulle.
Taas tätä.
Haluan pois tästä maailmasta.
En kyenyt lähtemään pakoon. Pelkäsin, mitä Psyko tekisi, jos yrittäisin pakoon.
Pitää vain kestää. Ei tämä ikuisuuksia kestä.
Eihän?