kuvia sanoilla

Kävin hakemassa askelmittarin kellosepänliikkeestä.
Patterit olivat vaihdossa.
Musta rannelaite. Vanha ja epätarkka. Kertoi totuuden tai sitten valehteli viimeistä päivää. Mutta sai sillä likiarvoja.
Pidän pitkistä vaellusretkistä. Ne ovat olleet osa luontoani aina.
Kävellä ja katsoa maisemia.
Taistella kylmää vastaan ja antaa viiman puskea kasvoille.
Vaellan mielummin kylmässä kuin kuumassa.
Kylmässä vaudin pitää olla päällä. Vain kulkeminen pitää lämmön yllä. Mitä kovemmin astelee, sitä mukavampi olo on.
Tai no, vähän voi hengästyä, mutta sehän on se ideakin.
Kävelen lujaa. Joskus katselen, kuinka edessä hölkkävä ei pääse minua pakoon. Hölkkää aiva liian verkkaisesti. Minun kävelytahtiani.

Toisinaan tapaan minua pitempiä miehiä, joiden kävelyvoima perustuu kokoon. Pidemmillä askeleilla on hyvä kulkea. Mutta he hämmästyvät aina, kun kipitän tiheällä tahdillani ohi.
Pitkät jalat eivät olekaan kaikki kaikessa.
Myös jalkojen voimalla on osuutta asiaan.
Jos jaloissa ei ole voimaa, niin ei pärjää, vaikka askel olisi paljon pidempi.

Askelmittarilla voin taas katsella matkojen pituuksia. Voin ottaa aikaa ja yrittää olla nopeampi. Tai voin vain vaellella ja olla utelias, kuinka kauas kuljinkaan.
Gsp- mittari olisi parempi. Paljon parempi, mutta en viitsi alkaa sellaisiin pro-vehkeisiin tuhlaamaan viimeisiä pennosia. En minä nyt halua tietää, mitä reittejä vaellan ja tietää tarkalleen matkan pituutta.
Minulle riittä pelkkä sinne päin tieto.
Liikun vain itseni tähden, en kilpailakseni.
Kilpaileminen loppui viimeiseen shakkiturnaukseeni kauan sitten. Yksi täydellinen voitto kruunasi kaiken.
Hymyilin.
Siihen loppuivat kilpailut.
Vähän niin kuin mies nimeltä Fisher.
Lopetti kilpailemisen aikoinaan.
Tosin Fisher sekosi.
En usko itse vielä seoneeni, mutta subjektiivinen totuus ei ole objektiivinen.
Ehkä lukijani ovat toista mieltä.
En tiedä.

Näitä mietteitä kulkiessa riittää.
Kokeilkaa joskus.
Ajatusten tulva on voittamaton!