kuvia sanoilla

Kuljin.
Kävelin lämpöisessä talvisäässä.
Satoi lunta.
Sellaista puuteria.
Pikkuisen pakkasta. Vaivaiset seitsämän astetta. Siis ei mitään.
Ihan kuin kesä olisi.
Tuli suorastaan hiki.

Kuljin jääkentän ohi. Siinä oli nuoria poikia pelaamassa jääkiekkoa.
Oli menossa rankka hyökkäys pienen pientä maalia vastaan. Maalivahti seisoi maalin edessä – näytti kuin olisi seissyt siinä tumput suorina.
Mutta lapsia.
Ei voi olettaa, että lapset osaisivat toimia kuin aikuiset.
Ei voi olettaa, että lasten leikki olisi oikeaa peliä.

Katsoin kun kiekko meni selkeästi maaliin.
Maalin takaverkko oli kevyesti sanoen: Ilmava. Kiekko lensi takaverkon kolosta ulos. Aivan tolpan vierestä.
Kävi kuitenkin maalissa.
”Meni tolpan vierestä ohi, pahus,” manaili maalin tehnyt kovasti luiestelemisesta pitänyt poika.
Silmälasipäinen ja sinisen pipun omistava laiheliini maalin takana sanoi; katsoi ensin muita hämmentyneesti, ennen kuin sanoi:” Se oli maali.”

” Ei voi selkeästi todistaa,” sanoi maalin tehnyt ja kierteli onnessaan vähän kauempana.
” Kyllä se oli maali,” jatkoi pipo päinen,” Meni tästä.” pipopäinen osoitti takaverkon suurta aukkoa.
” Ei voi todistaa. Kukaan ei selvästi nähnyt,” sanoi maalin tehnyt poika ja teki uuden jännittävän pirueetin.
Luisteleminen oli selkeästi tärkeämpää kuin peli.
Maali oli pikku juttu.

Muistin sen pienen lapsuutta.
Maali oli niin tärkeä juttu, että sen eteen oltiin valmiita käyttämään nyrkkejä.
Hymyilin sisälläni.
Kerrankin joku jolle maali ei ollut niin tärkeä juttu.
Maalin takia ei tarvinnut haukkua ketään.
Se pikkuinen muisti, miten monta kertaa hän olis saanut ’tämä on sun syysi’ katseita. Vaikka se pikkuinen olisi ollut kaukana.
Mutta kaukana oleminenkin riitti syyksi.

Näillä pojilla on hyvä tulevaisuus.
Näin ainakin toivon.
Toivottavasti koulu on heille lempeä paikka.