kuvia sanoilla

Vuoden vaihde ohi ja uusia tuulia oli tiedossa. Se oli entisessä lyhytaikaisessa työpaikassa jännittävää aikaa.

Ensimmäinen tapaaminen uuden esimiehen kanssa.
Jännittävää, saattoi tutustua ihmiseen ja puhua asioita.
Nämä olivat ennakofiilikset, mutta näinhän asia ei sitten lopulta ollutkaan, vaan aivan toisin.

Oli alkanut syyllisten etsimisrituaali.
Sellainen, missä osoitetaan sormella jotakuta ja sanotaan:” Sinä, sinä, sinä!”
Juuri sellainen jota pikku lapset harrastavat laatikolla ja huutavat perään.
”Minun isi on vahvempi kuin sinun isi, joten minä olen ainoa oikeassa oleva!”

Kyllä syylinen on aina löydettävä, vaikka sellaista ei olisikaan ja vaikka syytä olisi monissa ihmisissä.
Mutta silti syyllinen oli löydettävä. Oli oltava syntipukki kaikkeen.
Syntipukki tuo hyvän mielen.

Heti ensimmäiseksi otettiin puheeksi, miksi eräässä sovelluksessa oli vaikeita rakenteita käytössä. Mielipide oli tullut eräältä enemmän tai vähemmän vielä vihreältä koodaajalta – toki olin tietyissä asiossa samaa mieltä tämän ihmisen kanssa, mutta en ihan näin jyrkällä tasolla.
”… hän sanoi, että käytössä oli käsittämättömiä rakenteita. Miksi näin on?” esimies alkoi enemmän tai vähemmän kuulustelemaan minua melkein heti istuttuani tuolille. Varsin painostava kuulustelu ihmiseltä, joka ei ollut projektissa mukana eikä myöskään tutustunut asioihin tai koodin rakenteisiin mitenkään.

Katsoin sekunnin pitkään esimiestä.
Katsoin toisen sekunnin esimiestä.
Mikä käki tämä on, mietin kolmannella sekunnilla.

Selitin, että ohjelmaa tekemässä oli ollut muitakin kuin minä. Selitin kiireen. Olin samaan aikaan hieman hämmentynyt, sillä kyseinen projekti oli mennyt täydellisesti talon sääntöjen mukaan. Ajallaan, nopeasti ja ohjelma saatu kuntoon. Asiakas oli ollut tyytyväinen.
Oli kesken jääneitä asioita, mutta niiden käsittelystä oli sovittu: tehdään myöhemmin.

Oli kuin sanani olisivat menneet kuuroille korville.
Seuraavaksi minua syytettiin toisesta asiasta. Joku oli valittanut käytöstäni. Olin huomauttanut kerran että nälviminen ei ollut kovin mukava asia ja asioita voisi ilmaista muillakin tavoilla, kuin agressiivisilla kommenteilla.

Ei olisi saanut huomauttaa. Oli luvallista, että huomauttaja oli huomauttanut, mutta se ei ilmeisesti ollut enää oikein, että huomautuksen tavasta oli huomautettu.

Haistoin saman tien turpakertoimen.
Tässä asiassa ei vaikuttanut objektiivinen näkemys, vaan ihan vain hyvä veli kerho.
Katsoin tätä esimiestä tarkoin.
Ihan asiallisen näköinen kaveri.
Pukeutui ja puhui rauhallisesti.
Olen nähnyt tällaisia tyyppejä ennenkin silmä kiilumassa ja lyömässä ihmisiä kepillä täysin tunnottomasti.

Tällä esimiehellä olivat hanskat todella hukassa ja pahasti.

Lähdin myötäelämisleikkiin. Kaikki mitä mies sanoi oli ihan oikein. Huomautin kevyesti keskustelun päätteeksi, että asioita voisi tuoda esiin muullakin tavalla kuin kirveellä – en tosin näillä sanoilla, vaan paremmin muotoillen.
” Jokaisella on opittavaa hommistaan,” esimies selitteli puoli hajamielisesti. Tiesin ettei hän kuunnellut minua lainkaan.

Seuraavana päivänä oli työhakemus toiseen paikkaan valmiina.
Pari keskustelua vielä tämän esimiehen kanssa.
Ei niin mukavia, mutta samanlaisia kuin edellinen.
Sellaisia keskusteluja, jotka vihjasivat jonkinlaiseen ajojahtiin.
Nyt syytetään asioista työntekijöitä, mutta johto ei ole syyllinen mihinkään tyyli paistoi läpi.
Tai paremminkin ensin lyödään ja tutkitaan jos jaksetaan.

Aistin että tässä työpaikassa keskusteleminen ei ollut ihmisten parasta taitoa. Olin jo aikaisemminkin huomannut sen. Mielipide-erot hoidettiin ilmeisesti tulevaisuudessa niin, että vain yhden mielipide ratkaisi.
Ja pärstäkerroin oli tärkeintä.
Kuulin pari huhua esimiehestä.
En ollut ainoa, jolle hän oli puhunut sekopäisesti.
Kuulin myös huhun esimiehen entisestä työpaikasta.
Sekään ei kertonut mairittelivia tarinoita.

Kuukautta myöhemmin tiesin, että minulla oli uusi työpaikka. Kesken kesäloman ilmoitin, että irtisanon itseni.
Minulle oli suuniteltu monta hommaa syksyksi.
Oli monta asiaa, jotka jäivät nyt ihan ilman pohjaa. Tuli sääli asiakkaita.
Puhuin eräälle kolleegalle tästä asiasta.
” Saa nähdä, syyttävät minua ties mistä, kun olen poistunut talosta,” sanoin.
Toinen hymyili: ” Mutta et olen enää talossa silloin, joten onko sillä mitään väliä?”
Totta.
Asioilla ei todellakaan ollut enää väliä.

Minä olen alleginen kaikelle, mikä viittaa sekopäisyyteen.
Todella pahasti.
Enkä ole ainoa. Susi lammastarhassa ei ole mukava asia.

Kuulin tutkimuksesta, jossa esimieshäirikköjen määrä arvioitiin yllättävän korkeaksi suomessa. Oikeasti minun on sääli niitä ihmisiä, jotka joutuvat ahertamaan tämän esimiehen kanssa.
En epäile, että joillekin aherrus miehen kanssa on ok.
Ei siinä vaadita kuin oikeaa kemiaa.
Mutta oikea kemia ei riitä asioiden onnistumiseen. Kemialla ei tehdä töitä.
En tiedä ymmärsittekö viimeisen lauseen. Tuskin.

Töiden tekemiseen tarvitaan kokemusta.

Yksi kokemus poistui.
Juhlikaa sitä!