kuvia sanoilla

Ostin sen eräänä keväänä. Synnyinkaupunkistani, jossa olin lomalla. Iloinen keväinen kaupunki. Lehdet olivat puhkeamassa lehmuksiin, saarniin ja vaahteroihin. Isä oli hyvällä päällä käydessäni hänen luonaan. Se oli viimeisiä kertoja, kun tapasin pitkäaikaisen lapsuuden kaverini.
Hieno päivä.

Se oli Musta Askelmittari, jonka päällä luki TechtRail via. Olin innostunut. Saatoin mitata juoksulenkkieni koon. Saatoin panostaa yhä enemmän nyt lenkkeilyyn. Saatoin saada kuntoni entistä kovemmaksi.

Testailin mittaria. Siinä vaihtui heiluttamalla askelnumeroita.

Tutkin manuaalia innokkaasti. Säädin ikää, askeleen pituutta, painoani.

Olin innossani ja puin lenkkivaatteet päälle. Olin lomapaikassa, keskellä tammilehtoa ja upeaa kotiseutumaisemaa, jossa saattoi hengäistä puhdasta ilmaa juostessaan. Ainoin laittaa hien nousta ihon pintaan ja menin vauhdikkaasti hiekkatietä pitkin, ohi sen yliopistollisen kasvitieteellisen puutarhan.
Keskellä kuumaa kesää.
Keskellä kuumaa aurinkoa.
Kunto kohonemaan entistä paremmaksi ja samalla pystyi mittaamaan aikaa ja pituutta lenkeille.

Aluksi, muutaman päivän mittari toimi jotenkuten. Huomasin jo ensimmäisellä lenkillä, että se välttämättä ei toiminut. Eli arvot eivät mittarissa vaihtuneet, vaikka matkaa taittui.
Toisena päivänä sama ilmiö toistui.
Minulla oli pettynyt olo.
Olin toivonut jotain suurta, joka latistui.
Intoni meni pohjaan huomatessani, ettei unelma ollutkaan unelman tasoista.

No halpa mittari tuumin. Siinä on hyvä kello.
No minä en kamalasti kanna kelloa ranteessa.
No mittari jäi laatikkoon.

Pitkän, pitkän ja vielä pidemmän ajan kuluttua löysin askelmittarin laatikosta. Siitä olivat patterit loppuneet.
Ehkä voisin mitata askeleitani taas.
Ehkä löytäisin sen saman riemun, jota olin kerran laitteesta hakenut.
Ehkä se toimisi paremmin, jos patterit vaihtaisi.

Kelloliikkeeseen.
” Mikä tämä on” nainen liikkeessä katsoi laitetta,” Sykemittariin patterin vaihto on kallimpaa,” hän selitti.” Niihin joutuu vaihtamaan tiivisteet.”
En viitsinyt korjata, että kyseessä oli askelmittari. Lähes sama asia.

Olin taas innoissani.
Odotin muutaman päivän, että sain mittarin ulos. Olin tyytyväinen, kun huomasin kellosepän säätäneen siihen oikean ajan-

Mutta yksi ominaisuus askelmittarista nyt puuttui. Sillä ei pystynyt mittamaan enää lainkaan askelia. Sama häiriö, jonka oli havainnut aikoja sitten oli muuttunut pysyväksi.
Askelmittari ei ollut enää askelmittari.
Se oli pelkkä kello.
Yritin tutkia mittaria. Hain netistä sen käyttömanuaalin. Kaikesta kävi ilmi, että laitte laski askelpituutta jatkuvasti. Siinä ei ollut mitään käynistä tästä vipua. Tai jos sellainen oli, niin se oli suunniteltu äärimmäisen huonosti toimivaksi.

Roska mittari.
Mietin heitänkö saman tien vesilinnuille.
Toivottavasti noita ei myydä enää missään.
Jos myydään, älkää ostako.
Lähden kaupunkille ostamaan mittaria, joka toimii.
Toivottavasti.

Kiroilua – voisin olla talvihorroksesta herännyt kiroileva siili.
Haluan toimivan askelmittarin, joten menen hakemaan sellaisen.
Kiroilua – onhan minulla nykyään varaa ostaa mitä vaan, joten yksi vaivainen askelmittari ei saa pilata muistollaan liikkumisen unelmaa, joka elää syvällä sisälläni.
Kohta on kevät ja lumi on poissa.
Kauppaan!