kuvia sanoilla

Valokuva.
Minun ottamani.
Siinä on luminen liikennemerkki – kieletty ajosuunta, johon nojaa pyörä. Takana on polku, joka katoaa metsän varjoihin.
Se naapurikämpän poika nauraa kuvalle.
”Tämä on ihan mainio,” hän sanoo. ” Tuo pyörä.” Poika nauraa kuollakseen.
Katson kuvaa. Muistan kun otin sen. Epäilen että itsessäni on jotain vikaa, sillä kuva ei ole mielestäni erikoinen. Aivan arkinen.

Toinen kuva. Piirtämäni. Paljon mustaa. Samassa paikassa. Samassa ajassa. Joiden päivien erolla.
Kuvani on piirretty sanomalehden päälle. Mustalla liidulla. Siinä on hahmo ja jotain muuta.

” Tämä on aivan mainio,” sanoo piirtämistä vetävä vanhempi nainen silmät suurina.
Minä katson silmät suurina naista ja ajattelen: Mitä ihmettä sinä oikein puhut? Tosi tympeä ja huono kuva.

Miten erilaisia meidän näkemyksemme kuvista onkaan.
Tai ainakin oli siellä tilkkutäkkikoulun takana.