kuvia sanoilla

Tilkkutäkkikoulun takana tapasin tyypin, jonka nimi on joillekin tuttu.
Tosin näin vuosien jälkeen ehkä ei enää niin tuttu.
Hän on jäänyt muistoihin.

Tyyppi jutusteli kanssani siinä piharaitilla saapuessaan; niiden korkeiden koivujen kupeessa; siihän hiekalla kartanon pääoven edessä.
”… Onko täällä jotain aikoja, jolloin pitää ilmestyä kämpille. Jos on jossain ja sattuu nimittäin käymään flaksi?”
Hymyilin. Ainkain muistelen hymyilleeni.
” Ei täällä mitään aikoja ole.”
” No hyvä.”
” Täällä on aika vapaata,” selitin, ” ei mitään ihmeellisiä sääntöjä.”
” Eli vaikka tämä on nyt sellainen – hmmm, uskonnollinen paikka – niin eivät anna sen vaikuttaa elämään kattojen alla?”
Puristin päätäni.
”Ei sitä juuri huomaa.”
” No mitä sitä sahamaan oksaa perästänsä,” tyyppi totesi tähän.

Puhuimme jotain muutakin. Sellaisella kevyellä painotuksella. Mutta ajan viitta verhoaa menneitä hetkiä taaksena; lopulta kaikki tiivistyy vain tunnelmiin, joihin tulee platinoitunut kehys.

Mutta muistan, että tyyppi oli hieman veijarin oloinen, joka oli kärkäs myymään niitä pieniä savikiekkoja, joille bändi oli tehnyt musiikkia. Toisinaan tyyppi näytti pitävän koko bändiään vitsinä.

Kuinka monta musikanttia olen tuntenut tyypin jälkeen.
Heitä on mennyt ja tullut.
Olen ihaillut jokaista ja unelmoinut soittamisen taidosta.
Olen voivotellut joillekin, miten sormeni eivät osaa soittaa pianoa ja miten sormeni eivät oppineet soittamaan äidin viulua.
Tosi monta heitä on ollut.
Kuinka monta menestynyttä laulajaa?
No ainakin yksi teki kanssani vuosia töitä. Niin omalaatuinen ihminen, että en taida ainakaan kovin lähiaikona antaa kuvausta.

Tyyppi oli veijarimainen, mutta ei kovin erikoislaatuinen.
Ehkä enemmän sellainen tavannomainen suomalainen mies. Hoikka, tumma ja silmaläsipäinen. Pitkä letti tietenkin. Kaikilla rokkareilla pitää olla pitkä letti. Näin hänet ehkä kerran televisiossa. Hiukset ajettu ja vanhempi olemus. Ei edes näyttänyt samalta ihmiseltä.
Minulle ei oikeastaan täysin selvinyt koskaan, miksi hän oli siellä tilkkutäkkikoulun takana. Ihan vain miettimässä tulevaa?
Ehkä me kaikki olimme enemmän tai vähemmän miettimässä siellä. Olimme nuoria ja tulevaisuus oli auki edessä.