kuvia sanoilla

Oli talvi.
Kotipihalla autojen kyljellä oli rinne.
Rinne, joka laski alas pienelle leikkialuelle.
Laski sinne missä oli keinu ja hiekkalaatikko.

Rinteessä oli paljon lunta sinä talvena.
Lunta oli aurattu autojen lomasta suuren kasan verran rinteeseen.
Se pieni ja toinen talossa asuva pieni poika aloittivat kaivamaan lapiolla sitä rinnettä.

Keksivät yhdessä, että siihen voisi kovertaa kolon.
Olivat innoissaan.
Lunta kaikki paikat täynnä.

Kylmää lunta naamassa.
Kylmää lunta saappaiden varsien sisällä.
Kylmää lunta kasvoilla.

Kivaa!

Tuli kolmas poika avuksi.
Huomasi poikien leikin, kun nämä olivat jo pitkällä koverrustyössä.
Tuli innoissaan apuun.
Kaikki kolme koversivat lunta.
Kaikki kolme iloitsiva.

Syntyi hiljalleen oikea luola.
Syntyi hiljaa paikka, jonne tuoda kynttilä.
Syntyi hiljaa paikka, jossa nakertaa näkkileipää.

Näkkileipä oli sen pienen idea.
Se pieni rakasti näkkileipää pakkasella.
Inhan kiva luola rinteessä.
Oli siitä monta päivää.

Kului aika.
Talvi päättyi.
Rinne suli ja onkalo katosi.
Meni kesä ohi.
Meni toinenkin talvi ohi.

Juttua jossain nimettömässä paikassa.
Joukko poikia katsomassa ikkunasta ulos takapihaa.
Se pikkuinen oli heidän joukossaan.
Se poika, joka oli tullut paljon myöhemmin nakertamaan luolaa sanoi:” Yhtenä talvena me Aapon kanssa tehtiin tonne rinteeseen lumiluola kahdestaan. Silloin oli paljon lunta.”
Se pikkuinen kuunteli hämmentyneenä.
Ei sanonut mitään.
Mutta ajatteli.

Hetkinen, missä minä olin?
Enkö minä ollut siellä myös?
Oli ihan hämillään.
Oli nurkassa.
Oli nurkassa murehtimassa.
Noinko arvoton olen.
Minun olemassaoloani ei edes muisteta enää.
Kyynel.
Siihen pieneen sattui.