kuvia sanoilla

Liikkumista suurella netin valtatiellä.
Eksyin valtaa pitävän huomaamattoman hahmon blogiin.
Toimittaja, joka näpäyttelee suuria yrityksiä ja saa joidenkin veren kiehumaan kommenteillaan.

Miten tuollaisen vallan saa itselleen?
Olemalla näkyvillä medioissa?

Kauniita sanoja.
Luin niitä tarkasti.
Olivat vain sanoja. Poliitisiseen iloiseen muottiin puettuja lausuntoja. Harkittuja sanoja.

Olen onnellinen.
Olen huomaamaton hahmo netin valtatiellä. Saatan sanoa lähes mitä vaan.

Jos tekisin hyvin raflaavan tekstin, se vain keräisi kärpäsiä kuin käynyt hunaja.

Siis minä olen toisenlainen. Raflaavat sanat kutsuvat. Mutta tuolla toimittajalla…

Vallan haju kutsuu ihmisiä.
Havainnon teko kutsuu ihmisiä.
Raflaavat sanat suorastaan satuttaisivat hänen mainettaan.
Olisivat kuolemaksi kuin päivänsäteelle peikon luolan pimeys.

Vallan haju.
Se kutsuu heitä kaikkia.
Niin yrityksiä kuin pieniä ihmisiä, jotka kiertävät blogin ympärillä.

Sillä on uskomaton voima.

Minä en halua valtaa.
Minä en oikeastaan halua huomiotakaan.

Olen vain nurkassani ja havainnoin toisten leikkejä. Olen se pieni syrjässä oleva mytty, jota kukaan ei havannoi. Lyhyiden lauseiden kauneutta tutkiva kirjoittaja, jonka alussa olevien kirjojen sivuilla on paljon suurempia sanoja ja lauseita ja paljon vähemmän tiivistämistä.

Pikku kirjoittaja, joka luo pohjia netin käytävälle. Luonnostelee ja pohtii ja tiivistää.

Valta.
Kiitos ei.
Valtaan liittyy vastuu.
Vallan tie on täynnä päätöksiä ja toisten murjomista.
Valta on vapautta käyttää omia satunnaisia päähänpiittymiään muita vastaan.

Mutta…
Jonkun on tehtävä likainen työ.
Eli kunnia heille, jotka ovat yksin tornien huipulla.
Tornin huipulla tuulee kovin ja sieltä voi pudota ja kovaa.

Heitä täytyy kunnioittaa.
Syvä kumarrus niille, joiden elämään kuuluu julkisuuden tuska.
Ei sellainenkaan elämä helppoa ole.
Kuten ei ole kenenkään muunkaan.
Paitsi omani.
Se on toisinaan kovin helppoa.