kuvia sanoilla

Liftausretki siilitukaisen ruotsalaistytön kanssa jatkuu. Olimme sateisena päivänä liikkellä jossain jumalan selän takana.
Rekka.
Suomalaisrekka.
Oli matkalla samaan suuntaan kuin mekin. Voisi viedä minut paikkaan, jossa viettäisin viikon ja siilitukkaisen paikkaan, jossa hän viettäisi viikon. Viikon jälkeen tapaisimme taas ja jatkaisimme matkaa.

Rekkakuski oli ymerä mies.
Harvasanainen.
Puhui suomea minulle.
Minä tulkkasin jotain tytölle. Oleellista.

” Minua sitten aina ihmetyttää, miksi joillakin on niin kova kiire,” oli rekkakuskin yksi lyhyt aihe. Hän viittasi henkilöautoihin, jotka syöksyivät kuin salama rekan ohi.
” Niin. Jotkut uskovat, että kiire auttaa,” muistan todenneeni.

Vähän juttua.
En enää muista mitä.
Jäin pois omassa pisteessäni ja rekkakuski vei tytön mukanaan.

Meni viikko.
Olimme taas siilitukan kanssa tien päällä.
” Kun olit poistunut autosta, niin rekkasetä muuttui tosi puheliaaksi,” siilitukka selitti.
Hän hymyili minulle.
” Oli kuulema luullut sinuakin tien päällä tytöksi.” siilitukka nauroi,” Olit esimmäinen mies, joka oli päässyt hänen kyytiinsä.”
Mietin mikä minussa oli tehnyt naisen näköisen.
Ehkä hupputakkini ja hoikka olemukseni.
Tai sitten vain sade ja sillitukkainen huutomerkki vierelläni.
” Vei minut oikein kahville yhdessä paikassa,” siilitukka selitti. ” Aikamoinen tarinaseppo.”

Rekkamiehet ovat sellaisia.
Mies oli vähän yrittänyt iskeäkin siilitukkaa.
” En vain ole niin helppo tapaus,” siilitukka virnisti minulle.

Oli ainakin tienpäällä puhuttavaa odottaessani siilitukan kanssa kyytiä.
Olimme kummatkin hyvällä tuulella.