Ruoho oli tumman vihreää.
Se tuoksui mullalle.
Ruoho oli tiivistä ja matalaa.
Ruohoa koskettaessa pinta oli kuin samettia.
Ei kuitenkaan samettia, sillä saatoin koskettaa.
Tuntui hyvältä.
Tuo kosketus.
Aurinko.
Se ei paistanut korkealta, vaan oli ilta lähellä.
Valo valaisi taloa kauniisti, jonka nurmikko erotti jalkakäytävästä.
Talo oli kaunis graniittinen omakotitalo.
Valkoinen kiven väri säihkyi auringon säteissä.
Tai sen nuoren mielestä se näytti graniittitalolta.
Saattoi se olla ihan jotain muutakin materiaa. Miksi graniitti olisi ollut valkeaa?
Pihalla paksuja suuria puita, vaahteroita ja tammia ja saarnia – ehkä pari saarnivaahteraa kyllä iso joukko pyökkejä taaempana.
Tämä ei todellakaan ole Suomea, se nuori ajatteli.
Muut kävelivät hermostuneesti ympärillä. Syömään menossa.
Piti jättää näky ja jatkaa matkaa.
Merkinnät RSS-syötteenä