kuvia sanoilla

Se pieni oli puhunut asiasta paljon.
Se pieni toi kirjastoautosta kirjan, läpykän, jossa oli niiden kuvia.
Värikkäitä.
Kauniita.
Pieniä.
Ja täysin riippuvaisia vedestä.
Akvaariokaloja.

Isä innostui toisinaan sen pienen ideoista, jos niissä oli haastavaa näpertelyä.
Hitsipuikot toimimaan töiden jälkeen työpaikalla.
Sinistä liekkiä ja isän magia loi kehikon.
Näin ainakin se pieni kuvitteli monta kerta tapahtuneen.

Siellä paikassa, jossa isä oli johtajana, siellä hän mystisiä laitteita käyttäen takoi kehikon henkiin.
Mittailen.
Tarkastaen että kaikki on kunnossa.
Lopulta kasvoilla oli tyytyväinen hymy.
Sille pienelle saattoi tuoda näytille, ja olla varmaan myös ylpeä siellä jossain jöröjen kasvon ilmeiden alla.
Näin ainakin se pieni uskoi.

Se pieni katseli kehikkoa kotona pari päivää, ennen kuin isä osti lasit ja toi mukanaan silikonia.
He jatkoivat tästä yhdessä kotona.
Tai.
Isä teki ja se pieni katsoi.
Melkein sama asia.

Akvaario!
Ensimmäinen akvaario. Ei suuri. Yli 50 litraa, lähellä sataa. Sellainen joka hyvin asettui halvalla ostetun puukaapin päälle olohuoneseen. Äiti oli valinnut kaapin ja isä oli tuonut sen autolla.

Kalat haettiin siitä akvaarioliikkeestä, jossa se pieni oli jo muutamia kertoja silmät suurina käynyt tujottamassa, miten olennot lasin takana tanssivat.
Kalat olivat kauniita.
Kirjakaupasta käytiin äidin kanssa ostamassa vihreän pitkän muotoisen kirja, jossa oli ohjeita.
Ohjeiden kanssa piti olla tarkka.
Niiden mukaan kaloja hoidettiin.

Sillä pikkuisella oli nyt ensimmäiset lemmikit. Kalat.
Kalakuume oli alkanut.
Tuo kuume kestikin pitkään, eikä täysin ole koskaan kadonnut.
Vain aika katosi, ei kuume.