kuvia sanoilla

Kartano taas kerran.
Kartanoita elämän täydeltä.
Se pikkuinen oli kartanossa, jonka lähellä jäällä tapettiin kerran eräs kirkonmies.
Lalli oli kova murhamies.

Se pikkuinen söi siellä ensimmäisen kerran maissia.
Keitettyä maissia ja hirvenpaistia.
Maissi ei ollut hyvää. Siitä jäi pitkät traumat, ennen kuin paljon myöhemmin se nuori ymmärsi, ettei maissi ollutkaan pahaa.
Se maissi oli kartanon omista kasvihuoneista.
Mutta hirvenliha oli eri hyvää. Sitä syötiin paljon.

Siellä pihalla oli häkki.
Häkissä eli koira. Paksu turkkinen karjalankarhukoira.
Pelottava eläin, joka oli joskus haukkunutkin. Mutta se pikkuinen ei pelännyt sitä. Se pikkuinen pelkäsi kaikkia muita koiria, mutta tämä koira oli jostain syystä pikkuisesta suloinen.
Pikkuinen rapsutteli koiraa verkon toisella puolella. Koira nautti. Se nojasi verkkoon koko painollaan, että sitä oli helpompi rapsuttaa.

Yksi koira maailmassa ei ollut pelottava. Sitä koiraa piti aina päästä katsomaan, kun saavuttiin kartanolle.

Miksi se on verkon sisällä?
Se on metsästyskoira. Voisi juosta vaikka auton alle, jos sen päästäisi vapaaksi ilman tarkkailua. Sillä on halu mennä. Mennä ja etsiä.
Se oli virallinen selitys.

Pikkuisen tuli surku sitä koiraa. Niin yksinäisen näköinen siellä aitauksessa, vaikka olihan sillä oma tönö ja kaikkea.
Mutta hyvä kun on aitauksessa. Ehkä se pikkuinen olisi pelännyt tätäkin mukavaa kaveria, jos se olisi ollut vapaana.

Luulen että koira on jo kuollut. Tai varmasti se on kuollut. Siitä on niin pitkä aika. Mietin, että jos tietäisin sillä karvaturrilla olevan hauta jossain, niin kävisin laittamassa kynttilöitä.
En usko kuitenkaan hautaa olevan.
Haudataanko metsästyskoiria koskaan hautausmaille?