He olivat junassa matkalla sveitsiin – junassa joka kulki rivieran rantaa pitkin.
Se nuori ja kaveri matkasivat yhdessä.
Se kaveri oli hoikka poika, jolla oli tuhat ja sata ongelmaa allergioiden kanssa.
Kovasti radikaali kaveri, mutta kiltti.
Riviera näytti varsin suositulta rannalta junasta katsellen. Paljon ihmisiä rannalla vääntyneiden kiven murikoiden keskellä. Puolialastomia naisia, joiden rinnat olivat vapaana. Monet heistä olivat järkyttävän rumia. Mutta paljaat rinnat tekivät siihen nuoreen vaikutuksen.
Se ranta on pelkkää kalliota, kiviä ja rantaa – ranta on vielä aika kapea alue kallion jälkeen.
Kai se on kaunis paikka, kun sitä oppii rakastamaan.
Näin se nuori päätteli.
Tuli kaksi ihmistä samaan pieneen vaunuosastoon. Juna oli täynnä pieniä neljän hengen osastoja. Sellaisia joita näkee vanhoissa englantilaisissa dekkareissa – joissa aina junassa tehdän murha jollain osastolla.
Naisia kummatkin. Ihan nättejä ranskattaria.
Pojat osanneet ranskaa.
He eivät puhuneet englantia.
Ei kommunikaatiota.
Ranskattaret puhuivat keskenänsä.
Pojat puhuivat vieläkin varovaisemmin keskenänsä.
Vaunu liikkui koko yön. Se oli yöjuna.
Nukuimme kaikki neljä samassa vaunuosastossa. Se oli ensimmäinen kerta, kun se nuori nukkuin nuorien naisten kanssa yhdessä samassa paikassa.
Olisipa jotain tapahtunut!
Mutta todellisuus on tarua tylsempi.
Kun naiset aamulla lähtivät, he sanoivat:
” Bye Bye!”
Sille nuorelle tuo matka jäi mieleen juuri nuorten naisten takia.
Voi kunpa hän olisi taitavampi kielissä ja rohkeampi.
Mutta niin ei vain ollut. Miksei?
Merkinnät RSS-syötteenä