kuvia sanoilla

Se nuori oli päässyt työhön pieneen pajaan.
Ei monta työntekijää.
Sellainen pieni hallirakennus.
Perällä metalliprässejä.
Edessä sähkötyöpöytiä.
Edessä olivat naiset työssä.
Takana olivat miehet töissä.
Selkeä sukupuoliraja.

Tämä tapahtui ennen armeijaa.
” Kun lähdet armeijaan, niin sopiiko, että laitetaan sitten lopputili?” oli paikan omistajanainen kysynyt nuorelta.
He halusivat varmistaa, että en jonkin lakipykälän varjolla tulisi takaisin töihin.
Se oli vain kesätyöpaikka. Lyhyt aikainen.

Se nuori yritti tehdä parhaansa. Hän tinasi laivoihin meneviä lampunrunkoja.
Hän prässäsi niitä.
Välillä prässäys ei onnistunut, ja tukeva silmälasipäinen mies moitti nuoren työtä. Tämä oli aina sellainen ärtyisä karju, jota se nuori pelkäsi.
Karju muistutti liikaa kiusaajia, jotka tempoivat sen nuoren muistoissa.

Tinamisesta se nuori piti.
Prässääminen oli pelottavaa.
Kävi niin joidenkin viikkojen kuluttua, ehkä kuukautta ennen armeijan alkua, että se pieni epäonnistui suuressa joukossa prässättäviä runkoja.

Se oli tosi noloa.
Oli pelottavaa, mitä karju sanoisi asiasta.
Sitä nuorta pelotti. Kaikki muistikuvat menneistä tapahtumista, sen pienen elämästä palasivat mieleen. Paniikkia!

Se nuori ei uskaltanut enää palata pajaan. Jätti vain menemättä.
Ennen armeijan alkua sai soiton.
” Me ihmettelimme minne katosit,” selitti naisääni toisella puolella,” Lähetänkö sinulle työtodistuksen?”
Tilanne oli kiusallinen.
Se nuori pyysi lähettämään todistuksen.

Se paikka oli ollut ensimmäinen työpaikka.
Täydellinen fiasko.
Onko työelämä yhtä surkeata kuin kouluelämä?
Onneksi se nuori oli vielä varsin nuori. Onneksi elämä lapsuuden jälkeen ei ole niin karmivaa kuin lapsuus.
Miksi näin on?
Ovatko lapset vain massaa, jota ajetaan kuin karjaa? Miksi lapsuus ei saa olla lapsuus kaikille?
Sitä voi miettiä, jos haluaa.
Se nuori meni armeijaan.